Nugentin Martin löysi
Pikku-Siuntion (kuten puolet muistakin suomalaisista kiipeilykallioista) vuonna
-06. Samana vuonna kalliolle tehtiin Martinin ja mun toimesta ekat reitit.
Martin varasi omat linjansa (Gyllene Tider 7c ja Sommartider Hej Hej 7C+) ja
itse näin mahdollisen linjan lämppäri Tiktakin vieressä. Siinä näytti olevan
vähän, mutta tarpeeksi pieniä otteita. Projektipulttasin sen ja aloin
työstelemään sitä samana kesänä. Nopea toteamus oli, että kyseessä olisi
napakka kahden boulderin (n. 6C+ ja 7A+) kokonaisuus, jossa oli lepo välissä.
Itsekseen työstellessä kiipesin reittiä alkuun hiukka liian vasemmalta.
Loppusyksystä löysin oikean betan. Muuvit on hienoja. Käsiotteet on tosi pieniä
ja profiili jyrkkä. Jalkaotteet on kuitenkin niin hyvät, että ne mahdollistaa
muuvien tekemisen. Kumpikin bouldereista on omalla tavallaan erittäin hieno.
Keväällä 2007 tulin huhtikuussa kalliolle ja pulttasin reitin kiipeämistä varten. Pulttaamista piti pohtia paljon, sillä toisen pultin paikka oli todella tärkeä. Jos pultti olisi tullut liian ylös, sitä ei olisi saanut klipattua ja toisaalta liian alhaalla ollessaan se olisi ollut vaara pudota tokan boulderin lopusta maahan saakka. Tokassa sessiossa Cohenin Benin kanssa lämppäilin tavan mukaisesti Tiktakilla ja muuvittelin vieressä olevaa projektia yliksellä. Lämpän jälkeen otin 10 minuutin breikin ja putosin ekalla (varsin hyvällä yrkällä) tokan boulderin lopusta. Keli oli loistava, n. +4 astetta ja kallio oli bonariksi vielä varjossa. Hyvän liidiyrkän jälkeen tein klassisen virheen ja aloin varmistelemaan Beniä tunniksi projektilla. Kroppa meni aivan jumiin ja seuraavalla yrkällä tipuin heti alussa, näpit oli aivan jäässä. Kuten tuollaisella kelillä kiivetessä usein käy, kroppa lämpesi kuitenkin tuon jumiyrkän ansiosta ja parina minsan päästä sain kruisailtua reitin toppiin.
Kingston Wall from Paavo Ikonen on Vimeo.
Omien reittien vaikeutta on hankalaa arvioida, mutta Kingston Wall on ainoa reitti, jolle olen koskaan antanut greidiksi 7c. Pari vuotta ensinousun jälkeen väkevä Huhtikorven Roosa irrotti jo ennestäänkin pienestä kruksipinchistä puolet. Otepalaa ei löytynyt, vaikka Roosa sen laittoikin talteen. Olin aika pahoillani ajatuksesta, että reitti meni piloille. Kruksipinchi oli ennestään n. kolmen sormen ja puolikkaan nivelen kokoinen, joten tuntui ajatuksena mahdottomalta että se olisi vielä kiivettävissä. Kävin kuitenkin testaamassa muuvia ja oli ilo olla väärässä. Otteen pieneneminen ei vaikuttanut käytännössä ollenkaan, koska hajoaminen oli saanut aikaan peukalolle terävähkön piikin, josta sai tarpeeksi apuja.
Keväällä 2007 tulin huhtikuussa kalliolle ja pulttasin reitin kiipeämistä varten. Pulttaamista piti pohtia paljon, sillä toisen pultin paikka oli todella tärkeä. Jos pultti olisi tullut liian ylös, sitä ei olisi saanut klipattua ja toisaalta liian alhaalla ollessaan se olisi ollut vaara pudota tokan boulderin lopusta maahan saakka. Tokassa sessiossa Cohenin Benin kanssa lämppäilin tavan mukaisesti Tiktakilla ja muuvittelin vieressä olevaa projektia yliksellä. Lämpän jälkeen otin 10 minuutin breikin ja putosin ekalla (varsin hyvällä yrkällä) tokan boulderin lopusta. Keli oli loistava, n. +4 astetta ja kallio oli bonariksi vielä varjossa. Hyvän liidiyrkän jälkeen tein klassisen virheen ja aloin varmistelemaan Beniä tunniksi projektilla. Kroppa meni aivan jumiin ja seuraavalla yrkällä tipuin heti alussa, näpit oli aivan jäässä. Kuten tuollaisella kelillä kiivetessä usein käy, kroppa lämpesi kuitenkin tuon jumiyrkän ansiosta ja parina minsan päästä sain kruisailtua reitin toppiin.
Kingston Wall from Paavo Ikonen on Vimeo.
Omien reittien vaikeutta on hankalaa arvioida, mutta Kingston Wall on ainoa reitti, jolle olen koskaan antanut greidiksi 7c. Pari vuotta ensinousun jälkeen väkevä Huhtikorven Roosa irrotti jo ennestäänkin pienestä kruksipinchistä puolet. Otepalaa ei löytynyt, vaikka Roosa sen laittoikin talteen. Olin aika pahoillani ajatuksesta, että reitti meni piloille. Kruksipinchi oli ennestään n. kolmen sormen ja puolikkaan nivelen kokoinen, joten tuntui ajatuksena mahdottomalta että se olisi vielä kiivettävissä. Kävin kuitenkin testaamassa muuvia ja oli ilo olla väärässä. Otteen pieneneminen ei vaikuttanut käytännössä ollenkaan, koska hajoaminen oli saanut aikaan peukalolle terävähkön piikin, josta sai tarpeeksi apuja.
Reitin nimiprosessiin
itsellä ovat vaikuttaneet monesti eri bändit ja Kinston Wall jatkaa tätä samaa
teemaa tehden kunnioitusta yhdelle merkittävimmistä suomalaisista
progeyhtyeistä.
0 kommenttia :
Lähetä kommentti