Roosa Huhtikorpi, aina yhtä ihana ja melko lailla aina yhtä hymyileväinen Hymytyttösaagamme kolmas jäsen. Varsinkin Roosan kisailukokemus on tällä hetkellä olla naisrintamalla omaa luokkaansa. Itseä kuitenkin kiinnosti, millainen tyyppi siellä hymyilevän ja positiivisen kuoren sisällä piilee ja pääsin raapaisemaan hiukkasen persoonan pintaa. Kävi samalla tavalla, kuin aiempienkin haastateltavien kanssa: Tuli hyvä mieli ja kuva valoisasta persoonasta vahvistui. Kuten eräs kanssakiipeilijä tuli Turun PM-kisojen jatkoissa tokaisseeksi: "Tuolla ihmisellä on kyllä kyky tuoda positiivista energiaa tanssilattialle"
SM-kisat Voemalla 2014. @Petteri Jamalainen |
Moro! Ja saman tien pahoittelut boulderliigan finaalissa hajonneesta olkapäästä. Mitä siellä kävi ja mitä hajosi?
Moro, moro ja kiitos. Käsi meni tosissaan rikki
tuolla boulderliigan finaalissa. Karsinnat oli tosi tiukat ja erot niissä
tehtiin käytännössä yrkkien määrillä. Olin finaaliin tosi motivoitunut ja
keskittynyt, koska kunto on tuntunut hyvälle ja vahvalle. Finaalin eka reitillä
ja eka muuvissa lähdin vetämään ihan täysiä (ehkä jopa liiankin kovaa), jolloin
jalka lipsahti boxilta. Olkapäästä kuului kolme rusahdusta ja se tuntui aika
häijyltä. Tollaisessa kisatilanteessa on vaikea
ajatella selkeästi, lopettaa siihen, vai yrittää vielä. Ajattelin, että
otan siihen vielä yrkkää ja puristan vain kovempaa, mutta ei se käsi antanut
(onneksi) periksi. Lämppätilassa tajusin, että se meni aika pahasti ja
pyysinkin saman tien jäitä. Seuraavana
päivänä käsi oli tosi kipeä, enkä jaksanut edes vastata puhelimeen, kun otti
päähän niin paljon.
Alkuviikosta pääsin lääkäriin, jossa olkapäästä
otettiin useampikin kuva. Lavan
seudulta on revähtäny lihas (supra spinatus?) ja olkapäästä joku
side on joko revennyt tai katkennut. Hyvä puoli tapahtumassa oli se, että
lääkäri oli kerrankin ammattitaitoinen ja empaattinen (kokemuksia päinvastaisesta
on ihan tarpeeksi). Se määräsi heti kuukauden kiipeilykiellon ja viikon päästä
alkavan kuntoutuksen fyssarin kanssa. Lääkärin arvio on, että on noin 50-50
mahdollisuus siihen, pitääkö käsi leikata. Varmuus saadaan joka tapauksessa
kuukauden päästä kontrollissa. Huono puoli on kyllä se, että tuo käsi on aika
p...na. Eilen se kävi sijoiltaan ojentaessani
kättä auton oven kahvaa kohti vetääkseni sen kiinni, se teki kipeetä!
Erona aiempiin urheiluvammoihin lienee se, että
olen ilmeisesti kasvanut ihmisenä jonkin verran. Kaveri sanoi, että taidan olla aikuistumassa, koska en
lyönyt saman tien lapasia naulaan, kuten olen aina aiemmin loukkaantuessa
tehnyt. Jos en ole päässyt kiipeämään, olen lopettanut kaiken muunkin tekemisen
välittömästi. Nyt olen käynyt itseni kanssa kädenväännön siitä, että kaikki muu
tekeminen on tässä vaiheessa kotiinpäin. Olenkin tehnyt nämä välipäivät jo
jalkoja, corea ja lenkkiä ja olo on suhteellisen hyvä.
Eniten ehkä harmittaa se, että olin omasta
mielestäni varmaan parhaassa kunnossa pitkään aikaan. Olen viimeisen vuoden
ajan panostanut tosi paljon kehonhuoltoon, lepäämiseen ja ruokavalioon ja se on
tuntunut hyvältä. Nuo vammat on vaan niin valitettavan ennalta arvaamattomia ja
voivat johtua monen pienen tekijän summasta, ettei kaikkea oikein voi
ennakoida.
Aloitit kiipeilyn velipoika Kuutin kanssa tosi
aikaisin 6-vuotiaana ja laji vei mukanaan saman tien. Olet maininnut aiemmin
haastatteluissa, että äiti halusi teille harrasteen. Teidän äitiä näkee aika
vahvasti nykyäänkin mukana kisoissa kannustamassa. Miten iso merkitys äidillä
siun elämässä on?
Äidin kuvaamiseen ei sanat riitä. Isän kuoleman
jälkeen me oltiin kolmelleen ja äiti teki minun ja Kuutin eteen kaikkensa. Kun
äiti vei meidät pienenä Tapanilaan, tuli kiipeilystä se juttu joka yhdisti koko
perhettä. Äiti maksoi omasta pienestä liksastaan meidän kisareissut ja kaiken
muun, sekä kiipesi itse sen verran mitä töiltä ja meidän kuskailulta ehti. Äiti
on ollut myös kanssaeläjänä koko ajan meidän kisaamisessa ja varsinkin pienempänä
myös reissuissa. Vaikka jonkun mielestä voi tuntua hassulta, kun hän on
vieläkin mukana kisoissa kannustamassa nykyäänkin, niin itse olen siitä vain
ylpeä.
Nykyään lähinnä harmittaa se, että ei ehditä
ihan niin paljoa tekemään asioita yhdessä. Meillä on kuitenkin joka toinen
tiistai äiti-tytär päivä, jolloin käydään yhdessä treenaamassa ja
saunomassa Salmisaaressa. Lauantaisinkin
pyritään monasti ehtimään yhteisille sessioille.
Kaiken kaikkiaan äiti on sellainen nainen,
jollaiseksi haluaisin isona tulla. Olen yrittänyt olla aina hölmöilemättä sen
vuoksi, etten pahoittaisi äidin mieltä ja toisaalta toimia oikein, että äiti
voisi olla meistä ylpeä.
Mutsie. |
Aloitit kisailun heti pikkutyttönä (jo
13-vuotiaana EM-hopeaa). Olitko itse innokas kisaamaan, vai tuntuiko junnuna,
että muut halusivat sinun kisaavan ja menit sen mukana?
Kisakiipeily oli mulle junnuna ihan ehdottomasti
SE juttu. En itse asiassa pitänyt ulkokiipeilystä oikeastaan ollenkaan, vaan
halusin olla vain paras kisaamisessa. Totta kai junnuna piti painostaa hiukan,
kun kisaaminen jännitti aika kovasti. Järjettömän kova kilpailuvietti ja
tavoite olla paras saattoi jopa ärsyttää muita ja varmaan esimerkiksi Arcon
EM-kisoihin mentäessä olin hiukka "bitch", kun olin ihan varma
voitostani. Olinkin aivan maani myynyt, kun tulin vasta tokaksi. Kaikki muut
olivat lähinnä tyrmistyneitä miten hienosti se meni. Nuo ekat ulkomaan kisat
olivat varmaan psyykkisesti helpompia, kun ei ollut minkäänlaista
vertailupohjaa muiden tasoon ja pystyi varmasti antamaan oman parhaan
suorituksensa. Pikku hiljaa jännitys nousi, kun tiesi miten kovaa muutkin
treenaa ja kiipee.
Silloin junnuna näin koko kiipeilyn aika
vahvasti suorituksena ja kiipeäminen olikin aina lähinnä suoriutumista otteiden
välillä, joista täytyy päästä eteenpäin.
Vasta meidän vuoden 2009 puolen vuoden
kiipeilyreissu Sveitsiin, Ranskaan ja Espanjaan avasi silmät ulkokiipeilyyn ja
siihen kaikkeen muuhun, jota kiipeily voi parhaimmillaan antaa. Ulkokiipeilyssä
en ollut luonnollisesti kovin hyvä, joten en sitä ollut tehnyt kun en halunnut
lähteä epäonnistumaan. Alkuun ulkokiipeilyynkin liittyi oleellisesti 8a:n
scorecardin täyttö ja oman sijoituksen seuraaminen. Sittemmin olen hoksannut
ettei sillä ole kyllä mitään merkitystä. Olen pitänyt aika ajoin reiteistä
päiväkirjamaista lokia 27cragsiin, mutta sekin kyllä tahtoo unohtua. Ulkona
kiipeäminen on kuitenkin aika paljon enemmän kuin numeroiden summa.
En ole koskaan työstänyt pihalla mitään täysin
tosissaan ja Andy onkin nyt patistanut, että jos meidän reissu onnistuu
niin se haluaa mun ottavan siellä jonkun projektin ja katsovan mihin rahkeet
riittää.
Seuraposset Andy, Jarkko ja Kuutti. |
Itsellä on mennyt ohi aiemmista uutisoinneista
tuo siun loukkaantuminen kun siirryit kisaamaan aikuisten sarjoihin. Mitäs
silloin tapahtui?
2009 SM-kisoissa olkapää meni rikki ensimmäisen
kerran ja heti perään 2010 uudelleen. 2010 se hajosi niin pahasti, että mulle
tuli loppujen lopuksi yli puolen vuoden kiipeilytauko. Kuten jo aiemmin
mainitsin, silloin kokemus lekurivierailuista ei ollut ihan niin hyvä. Ekaksi
mulle määrättiin kolmen kuukauden lepo, joka ei auttanut juuri lainkaan. Ajatus
oli, etten ollut levännyt tarpeeksi hyvin, vaan kannattaa levätä paremmin uusi
kolme kuukautta. Kävin loppujen lopuksi hakemassa useammaltakin lääkäriltä
mielipiteen ja lopulta pääsin kuntouttamaan sitä ilman leikkausta. Tuo vammojen
kanssa eläminen on itse asiassa ollut yllättävän rankkaa, kun on pitänyt lähteä
rakentamaan kuntoa takaisin aina ihan montun pohjalta saakka. Varsinkin
nuorempana se oli tosi masentavaa, kun olen aika itsepäinen ja rupesin
treenaamaan ihan sikakovaa heti kun kipu hellitti sen verran, että kykenin.
Sulla on kisamenestystä vaikka muille jakaa
vuosien varrelta. Mitkä kisat/ kisasaavutukset nousee kuitenkin yli muiden?
Tuo Arcon EM-hopea 13-vuotiaana junnuna on
edelleen ehkä se isoin juttu, kun se tuli loppujen lopuksi aika puskista. Sitä
ei osannut oikein silloin arvostaa, mutta jälkeenpäin on kyennyt katsomaan
hiukka eri näkökulmasta ja olen siitä nykyään kyllä aika ylpeä.
Toinen muisto noista ihan junnuvuosista on, kun
pääsin 13-vuotiaana MM-kisoissa semifinaaliin (loppujen lopuksi sijoitus oli
17.). Merkittäväksi tuo muisto nousee siinä mielessä, että olin silloin vahva
kuin härkä :-). Muun muassa yhdessä klipissä multa lipesi jalka ja klippasin
jatkon ilman, että asento juurikaan muuttui. Loppujen lopuksi jalat taisi
lipsutella lähes joka klipissä... Sen jälkeen keskityttiin treenaamaan myös
hiukka enemmän tekniikkaa.
16-vuotiaana pääsin osallistumaan aikuisten
PM-kisoihin sarjan ulkopuolisena, koska olin liian nuori sarjaan muutoin.
Sijoituin kolmanneksi ja olin tosi tohkeissani.
Junnusarjoissa merkittäväksi PM-voitoksi on
jäänyt mieleen 2007 Ruotsissa järjestetyt kisat, jotka oli ihan jäätävän korkealla
noin 30-metrisellä seinällä. Meille tuli siellä superfinaali, joka kiivettiin
poikien kisareitillä. Sinnittelin ihan vikaan muuviin asti ja kiipesin itse
asiassa korkeammalle kuin kukaan pojistakaan. Reitintekijätkin oli niin
innoissaan, että ne tuli taputtelemaan selkään.
Hupaisa muisto on jäänyt mieleen Puolassa
järjestetyistä EM-kisoista. Kiipesin omasta mielestäni karsinnoissa ihan
surkeasti ja olin hiukan pettynyt. Lohdutukseksi mentiin syömään lohturuokaa
mäkkäriin. Tulimme kuitenkin äidin kanssa seuraavana päivänä
katomaan finaaleita, joihin olin itse asiassa päässyt! Reisillehän se meni,
sillä jouduin saman tien eristykseen ja äidin piti lähteä hakemaan
kiipeilykamoja hotellilta. Olinkin sitten finaalissa kahdeksas, mutta muisto on hauska.
Jännittääkö kisaaminen nykyään? Lähinnä sen
vuoksi kun sinä, Maria ja Anna näytätte kisoissa aina niin hyväntuulisille ja
innokkaille?
Ihan järjettömän paljon. Välillä meinaa oikein
ärsyttää, kun porukka tulee höpöttämään, että sulle tämä kisaaminen on helppoa,
kun on niin paljon kokemusta. Viimeeksi Tapanilan Northern Lights
-skaboissa meinasin pyörtyä kun jännitti niin älyttömästi. Tuo jännittäminen on
varmaan muuttunut jonkin verran vuosien aikana. Junnuna jännityksestä suurin
osa tuli varmaan siitä, että oli hillitön paine aina puolustaa mestaruutta ja
olla munimatta, kun odotukset oli itsellä ja muilla niin kovat. Nykyään varmaan
tulee jännitettyä sitä, kun kaikki kaverit ja tutut on katsomassa ja
arvioimassa omaa suoritusta. Itse asiassa aiemmin oli helpompaa käydä
kisailemassa ulkomailla, kun pystyi lähtemään enemmän ilman ennakko-odotuksia.
Iän myötä kisaamiseen on kuitenkin pystynyt
ottamaan vähän erilaisen lähestymistavan ja sisäistämään sen, että kyseessä ei
ole maailman tärkein asia. Sitä kautta on päässyt enemmän sinuiksi sen kanssa,
että kisoissa ei tarvi olla turpa mutterillaan, vaan voi vain mennä nauttimaan
itse suorituksesta ja pitää hauskaa.
Northern Lights -Challenge. @Timo Junttila |
Valmentaja?
Kuutti
valmensi mua opintoihinsa liittyen viime vuonna. Me ollaan kuitenkin Kuutin
kanssa liian läheisiä ja mun oli liian helppoa vajota ihan pikkutytöksi ja
alkaa kitisemään ja nillittämään sille jonnin joutavista asioista.
Päätettiinkin sitten yhdessä, että lopetetaan se valmennussuhde. Kyselen
edelleen Kuutilta toki vinkkejä treenaamisen suhteen ja näin meidän
valmennuksellinenkin suhde on toiminut huomattavasti paremmin. Nykyään teen
treenaamisen suhteen suunnittelun itse ja korkeintaan Kuutin vaimo Eija
antaa mulle äidillisiä vinkkejä, milloin pitää esimerkiksi ottaa vähän
chillimmin. Eija onkin meidän ylivalkku ;-) ja mahtava ystävä.
Treeniohjelma, miten vuosi jaksottuu?
Mielitreenit?
En seuraa mitään selkeää treeniohjelmaa, vaan
treenaan fiiliksen ja oman kropan tuntemusten mukaan. Merkittävintä treenaamisen
osalta on se, että mulla on ihan fantastisia treenikavereita, kuten
köysittelyssä Bertlingin Enni ja coretreeneissä Paalasen Hanna.
Kaverin kanssa överikovat treenitkin saa vedettyä läpi hyvällä fiiliksellä.
Monasti me vaan nauretaan ihan katketakseen, vaikka ollaan ihan katki jo
treenistäkin. Ennin fysiikka on niin järkyttävä, että mulla on työ ja tuska
pysyä sen perässä.
Tämän talven aikana on tullut keskityttyä
köysitreeniin, kun kesällä ois tarkoitus lähteä pidemmälle köysireissulle.
Tähän astihan mä olen vain boulderoinut ja sitten lähtenyt reissuun ilman
kestävyystreeniä. Jonkun verran tuli toki tehtyä bouldertreenejä ennen kisoja,
jotta sai räjähtävyyttä ja terävyyttä takaisin.
Joogan osuus treenissä, vai harrastatko sitä
vielä? Vai jumppaatko liikkuvuusominaisuuksia jotenkin muutoin?
Joogailua Balilla Part1. |
Joogaa olen tehnyt viime aikoina tosi paljon
vähemmän kun on koko ajan niin kova kiire. Sen takia onkin tosi siistiä lähteä
äidin kanssa Sri Lankaan joogaleirille nyt keväällä. Venyttelen kuitenkin joka
päivä, joten liikkuvuusominaisuudet pysyy varmaan yllä sen myötä. Liikkuvuuteen
tuli varmaan jonkinlainen pohja yläasteaikaan, kun skabailin kaverin kanssa
spagaateissa. Eihän mun liikkuvuus toki ole mitään Annaan ja Mariian
verrattuna, mutta kiipeilyyn varmaankin ihan riittävää.
Joogailua Balilla Part II. |
Sulla on ollut sponsorina
lisäravinnevalmistajia, mikä on lisäravinteiden (palautusjuomat...) sun
harjoittelun tukena.
Äiti on ollut itse asiassa lisäravinnepuolessa
sponssina. Pyrin nykyään saamaan tarvittavat ravinteet mahdollisimman hyvin
terveellisestä ja monipuolisesta normiruoasta.
Jos kuitenkin tiedän, etten ehdi treenin jälkeen syömään järkevään
aikaan, niin otan mukaan palkkarin. Tällä hetkellä palautusjuomana on Voimaruoka 360. Palautusjuoman ideahan on
toimia palautumisen käynnistäjänä, eikä ravinnon korvikkeena.
Miten merkittävänä näet esim. diettaamisen
roolin vaikkapa kisoihin, tai reissuihin valmistautuessa?
Olen aiemmin ollut vaikka millaisella
pussikeittodieetillä, mutta en enää nykyään. Mulla on ollut haastetta
kilpirauhasen toiminnan kanssa jo 16-vuotiaasta saakka ja nykyisen lääkärini
diagnoosin mukaan mun kilpirauhanen ei itse asiassa toimi käytännössä lainkaan.
Sehän on hormonaalinen häiriö, johon vaikuttaa moni seikka kehossa (stressi
yms.) Tästä syystä pelkkä täsmälääkityshoito ei toimi kovinkaan hyvin
varsinkaan mun kohdalla ja viimeisen vuoden olen ollut aika tarkkaan
suunnitellulla ruokavaliolla. Se on käytännössä gluteeniton ja pyrin lisäksi
välttämään maitotuotteita. Aiemmin söin muutoinkin varsin epäterveellisesti,
joten ruokavalion muutos on auttanut voimaan kokonaisuudessaan tosi paljon
paremmin.
Alkuun ruokavalion muutos tuntui tosi vaikealle,
mutta kun sai iskostettua itselleen, ettei kyseessä ole luopuminen vaan muutos,
se helpotti aika tavalla. Esimerkiksi mun aamut alkoi aikaisemmin aina parilla
voilla voidellulla ruispalalla ja kahvilla. Ajatus muutoksesta tuntui
kamalalle. Testailin kuitenkin erilaisia vaihtoehtoja ja löysin banaanipannarit
ja niistä tuli mun aamujen pelastus: Banaani muussattuna pariin munaan ja
tämä pannulle pannareiksi, päälle mustikoita ja mansikoita. Huippuhyviä.
Itsellä onkin nykyään treenaamisen ja syömisen
suhteenajatuksena se, että haluan voida kokonaisvaltaisesti paremmin.
Olet aika näyttävästi sponsoroitu (Halti, La
Sportiva, Äiti) onko sulla manageri, joka hoitaa sponssikuviot, vai miten ne
menee? Onko sponssit lähestyneet sinua, vai sinä heitä?
Manageri mulla on ollut vuodesta 2010 (Ville
Iivonen). Ville hoitaa sponsorointikuviot ja ollaan siis lähestytty
sponsseja. Olen sponsoreihin erittäin tyytyväinen tällä hetkellä. Haltin
puolelta tulee vaatteet/ varusteet reissuihin ja La Sportivalta maailman
parhaat tossut. Äiti jeesii sitten kaikessa muussa :-).
Sponsoroidun Atleetin pitää osata myös tarvittaessa keimailla. @Eija Huhtikorpi |
Olet ollut aika lailla mediassa näkyvillä. Onko se siistiä, vai tuleeko välillä eteen "ei ihan niin mukavia juttuja"?
Musta on tehty aika monta juttua mediaan ja usein niissä on tullut asia virheitä tai väärin ymmärryksiä, kun juttua ei ole mun kautta tarkastettu. Yhden kerran pidin Haltilla lehdistötilaisuuden, jossa kerroin itsestäni ja kiipeilystä yms. Mua jännitti aivan järkyttävän paljon, kun en ole paljon esiintynyt yleisölle ,paitsi koulussa luokalle ja sekin oli ihan hirveetä. En todellakaan tykkää olla huomion keskipisteenä. Rehellisesti en muista yhtään mitään mitä sanoin, koska olin niin paniikissa, sanat meni solmuun ja keskityin siihen etten pyörtyisi. Myöhemmin on hävettäny ja naurattanut miten yksinkertaisista ja päivänselvistä asioista on saatu mut kuulostamaan aivan amatööriltä :D
Tällä hetkellä olet duunissa BK:lla
(Boulderkeskus). Näetkö itsesi työskentelemässä kiipeilyn parissa
tulevaisuudessakin, vai onko äidin haave kirjanpitäjän urasta kaukoputken
päässä?
En ole kyllä kirjanpitäjähommiin menossa. Näen
itseni tekemässä työtä jossa pääsee tekemään, menemään ja kommunikoimaan
ihmisten kanssa. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen työhöni ja tiedän
olevani siinä hyvä. Olen mielestäni hyvä varsinkin asiakaspalvelussa, mutta
kiipeilyhallin työhön kuuluu kaikki muukin ja pystyn noihin kaikkiin työtehtäviin. Markon kanssa meillä
on melkein erikoislaatuisen hyvä symbioosi työparina ja en oikein osaa edes
pohtia miten sitä voisi vielä parantaa. BK:n sukupuolenvaihdos varmaan jännitti
kaikkia työntekijöitä, mutta olen ollut siihenkin muutokseen tosi tyytyväinen.
Kalymnos dreaming with dream team. @Eija Huhtikorpi |
"Taito" on useimmiten
määritelmä, joka nousee esille kun sinusta puhuu kanssakiipeilijöiden kanssa.
Pidätkö itse itseäsi ennemmin taitavana, vai vahvana kiipeilijänä?
En osaa sanoa. Yksi osa taitoa on varmaan se,
että omasta mielestäni pystyn esimerkiksi lukemaan reittejä hyvin ja toisaalta
reitillä myös intuitiivisesti muuttamaan betaa tarvittaessa. Reitinlukuun
varmaan vaikuttaa myös se, että olen kiivennyt aika pitkään (parikymmentä vuotta),
joten muuvipankkia eri tilanteisiin on ehtinyt karttua aika hyvin.
Nykyään olen myös parempi epäonnistumaan ja
oppimaan sen kautta. Tämä pätee kiipeilyssä, että muutoinkin. Esimerkkinä
vaikkapa käsilläseisonta, jota en osannut pari kuukautta sitten vielä lainkaan.
Päätin alkaa sitä treenaamaan ja kuukauden intensiivisen treenin jälkeen se
pikku hiljaa alkoi aukeamaan. Kiipeilyn osalta olen treenannut esim.
slouppereita, joissa olen ollut tosi huono.
Jälkeenpäin sitä tietysti harmittelee, että
junnuna tuli välteltyä kiipeilyssä niitä juttuja joissa ajatteli, tai tiedosti
olevansa huono.
Velipoika Kuutti on Haapakosken ja
Kimmon jälkeen ehkä Suomen väkevimmän näköinen kiipeilijä. Tarttuuko
voima sinuun yhtä helposti kuin veljokseen?
Kyllä voima tarttuu aika helposti. Porukka tulee
monasti kyselemään, että miten paljon käyn puntilla, kun mulle on jonkin verran
siunaantunut harteita. Moni aina ihmetteleekin kun totean, etten koskaan.
Varsinkin aiemmin kaikki treeni oli kiipeilyä ja vain kiipeilyä. Kuten jo
mainitsin syömisenkin suhteen, olen pyrkinyt laajentamaan näkemystä myös
treenissä ja pyrin tekemään nykyään mahdollisimman monipuolista treeniä
(jalkoja, coretreeniä, lenkkiä...) jotta voisin kokonaisvaltaisesti paremmin.
Mikä on turhauttavinta kiipeilyssä?
Se kun loukkaantuu ja ei pääse kiipee.
Minkä takia taasen sitä harrastat?
Se on mun elämäntapa. Tai itseasiassa tapa elää.
Se on tosi iso osa koko mun identiteettiä ja en osaa edes ajatella elämää ilman
kiipeilyä.
Ketkä on sun esikuvia kiipeilyssä ja miksi?
Alex Puccio, Anna Stöhr ja Shauna Coxey on kaikki tosi inspiroivia. Ne ei ehkä ole
niinkään idoleita vaan ennemminkin motivaattoreita. Jos on yhtään
motivaatiomonttua niin tulee katsottua noiden tyttöjen videoita ja suurella
todennäköisyydellä motivaatio palaa kohisten. Tulee aina ajateltua, että mäkin
haluan olla yhtä hyvä kun ne.
Onko kiipeily yhteisöllinen laji?
On aivan mahtava. Tämä meidän yhteisö on ihan huippu ja varsinkin tapahtumissa ja
reissuissa on niin siistiä, kun porukka jakaa toisilleen positiivista energiaa
ja hyvää mieltä.
Suosikkikallio Suomessa?
Lappnor.
Koko se metsä kivineen on maaginen. Lisäksi kiven laatu on suurimmaksi osaksi
huippua ja linjat kiipee hyvin.
Suosikkialue ulkomailla?
Top-3 reitit Suomessa?
1. Kompressöör
stand, 7B+.
Uusi Sipoo. Seisomalähtö meni muutamalla yrityksellä, kun keli oli aika
hyvä. Ei sitten tullut yrkättyä istumalähtöä samalla kertaa ja parilla
seuraavalla sessiolla keli oli tosi surkea tai sit vika oli mussa. Istumalähdön
haluan kiivetä sen takia, että joudun tekee siinä pituuden puolesta aika
nihkeän jalannoston joka ei ole välttämättä ihan omantyylinen juttu. Koko linja
on mahtava!
2. Block
Work, 7A+. Lappnor. Hienot muuvit ja otteet.
3. Kun
Jari Koskee, 7A. Uusi Sipoo. Ensisijaisesti nimen puolesta
:-). Lisäksi jouduin tekemään sen kanssa
aika kovasti töitä. Ei todellakaan ollut mun tyylinen reitti.
Top-3 reitit Ulkomailla?
1. Bon
Viatge, 8a. Terradets.
Santeri Turkulainen sanoi, että koita sitä, kun se sopii mulle
ihan varmasti. Koitin kerran läpällä, koska ajattelin, etten todellakaan ole
8a:n kunnossa. Muuvit meni kuitenkin aika mukavasti. Tokalla yrkällä pääsinkin
jo erittäin lähelle toppia, josta lipsautin jalan ja putosin. Tipuinkin sitten
kolme kertaa samasta muuvista jalan lipsahtamiseen, ennen kuin suostuin
testaamaan Ilen betaa. Tein reitillä myös klassisen "Rami
Lappalais-klipin", eli klippasin tossun sormilenkin jatkoon. En edes
tajunnut sitä, ennen kuin yritin kiivetä ylöspäin ja ihmettelin menetinkö
voimat kokonaan, kun en pääse etenemään. Kun tajusin, että tossu on kiinni
jatkossa downclimbbailin alaspäin aika surkeilla otteilla ja jouduin turaamaan
jatkoa irti aika surkeassa slouppaavassa otteessa roikkuen. Eihän se meninannu
lähteä ollenkaan, vaan vääntyi vaan pahemmin. Kun viimein sain itseni irti,
ajattelin että kiipeen toppiin joka tapauksessa. En kiivennyt. Samaisesta
muuvista alas mistä ennenkin jalan lipsahtaessa. Roikuin köydessä ja vaan
nauroin laskeutuessani alas. Muuta porukkaa ei paljon naurattanu, vaan porukka
oli sitä mieltä että se näytti aika pelottavalta. Seuraavalla yrkällä reitti
sit menikin.
2. La
Fuente, 7C. Albaracin. Kolme muuvia, joista eka on
vaikea ja toka vielä vaikeampi. Pojat oli vähän ihmeissään, kun sain tehtyä
ekan muuvin lähes heti. Tokakin meni saman tien, mutta mulle tulikin vikasta
helposta muuvista nemesis. Tipuin vikasta muuvista varmaan kymmenen kertaa
putkeen miten sattuu. Välillä lipsahti jalka ja välillä joku muu. Pojat (Sami,
Elias ja Andy) otti jo hermot, että voitko nyt oikeesti kiivetä sen.
No, saman tien topin päällä oleva lumi alkoi sulaa ja otteet kastuivat. Katottiin illalla Andyn
kanssa kämpillä meitsin failureita ja rätkätettiin, ettei tuo ole edes
todellista. Onneksi se meni seuraavalla kerralla aika kivuttomasti.
La Fuente, 7C. Albaracin. @Andy Day, Kiellgram |
3. Supernova, 7C. Macig Wood. Ei yhtään mun tyylinen slouppicompressioramppi.
Vaikka se onkin nykyään aika lasittunut, niin linja on vaan uskomattoman hieno
ja superhienossa paikassa. Olin hakkuuttanut reittiä parina päivänä ja vasemman
jalan pohje oli huukkaamisesta jo ihan ruvella. Pidin siitä tauon ja kiipesin
kaikkea muuta. Yhtenä päivänä olin kiivenny koko päivän kaikkea, muistaakseni
pari 7C:täkin ja päätin antaa Supernovalle vielä yrkän. Sit se olikin yhtäkkiä
iha paperia ;-).
3. Sabina,
7c+. Secret Garden/ Kalymnos. Tämän
reitin haluan vielä mainita reitin ja sektorin hienouden sekä ihan koko tuon
reissun fiiliksen takia.
Haavereitti, jonka haluaisit lähettää?
Joka paikassa jossa olen käynyt ainakin pari :-)
Parhaat kiipeilykaverit reissuun?
Maria
on hulvattominta ja arvaamattominta reissuseuraa. Paita ja peppu. Upea tyyppi,
jonka kanssa ei haittaa vaikka telttakepit unohtuu. Toki sillä reissulla jeesi
aika paljon se, että Jarmo tuli Pelastuspartioksi...ja Haapakoski lopuksi
niiden keppien kanssa...
Frendie Maria kanssa. |
Haapakoski
on aina hyvällä fiiliksellä ja sen kanssa tulee naurettua paljon! Yksittäisenä
muistona mieleen on jäänyt meidän lämppäilysessio Ceusessa tiiliä ja kiviä
nostellen ja voimaillen. Paikalliset oli ehkä ihan hiukkasen ihmeissään...
Andy, Kuutti, Eija, Koponen, Elias... Ketä kaikkia meitä onkaan.
Kummasta tulee Yhdysvaltain presidentti:
Trumpista vai Clintonista?
Seuraan vain kiipeilyuutisia ;-)
Vapaa sana lukijoille?
Iha Paperrrii!
Sponsorit:
Halti
La Sportiva
Äiti.
5 kommenttia :
Hyvä artikkeli, yksi kohta pisti vähän miettimään:
"Markon kanssa meillä on melkein erikoislaatuisen hyvä symbioosi työparina ja en oikein osaa edes pohtia miten sitä voisi vielä parantaa. BK:n sukupuolenvaihdos varmaan jännitti kaikkia työntekijöitä, mutta olen ollut siihenkin muutokseen tosi tyytyväinen."
Onko kyseessä typo/väärinymmärrys ja jos ei niin kuka tässä on vaihtanut sukupuolta, Marko, Roosa vai BK?
Oisko kyseessä omistussuhteen muutos Jarmolta Hennalle? ;-)
Hieman hymyilytti tätä lukiessa, että puhutaan asiavirheistä yms ja sitten joukossa on liuta pilkku- ja yhdyssanavirheitä.
Vaikka kyseessa saattaisikin olla niin sanottu sähköpostihaastattelu, niin kai
blogitekstiäkin voi toimittaa?
Hieman hymyilytti tätä lukiessa, että puhutaan asiavirheistä yms ja sitten joukossa on liuta pilkku- ja yhdyssanavirheitä.
Vaikka kyseessa saattaisikin olla niin sanottu sähköpostihaastattelu, niin kai
blogitekstiäkin voi toimittaa?
Harrasteena kun tehdään, niin pääpaino on tarinassa. Jos löytyy kiinnostusta tulla avittelemaan tekstien tarkastamisessa ja kirjoitusvirheiden korjaamisessa, niin se olisi mainiota. Ilmoittautua saa, jos sattuu löytymään ylimääräistä aikaa.
Lähetä kommentti