Klassikkojen hienous

En tiedä moniko kiipeilijä kokee tämän asian samoin kuin minä, mutta minun mielestä reittien historialla ja tarinoilla niiden takana on todellakin merkitystä. On aivan eri fiilis lähteä tarttumaan esimerkiksi Aerodynamiten otteisiin Fontsussa, kun on nähnyt videolta kun itse Ben Moon on lähettää samaisen klassikon.

Suomessa boulderoinnin historia on tietenkin jonkin verran suppeampi, mutta muutama tälläinen historiallinen kulminaatiopiste on kuitenkin nähtävissä. Eräitä näistä on Saatsin Juhan 90-luvun puolivälissä avaamat Forte -kiven reitit Nakit ja muusi (7c+) sekä kiven nimikkolinja Forte risoluto (8a). Kun muutamia vuosia sitten aloittelevana kiipeilijänä kävin ensimmäistä kertaa kyseisellä kivellä, varsinkin kantissa kulkeva kiven nimikkolinja teki minuun vaikutuksen ja löysin itseni ajattelemasta, että "kun tuon joskus pystyisi kiipeämään..."

Eilen tämä erittäin hieno klassikko sai kaksi uutta toistoa allekirjoittaneen sekä Oulun väkivahvan Sir Lehtolan toimesta. Annettakoon jo ennakkovaroitus myös seuraavasta lähetyksestä, sillä hurjaan kuntoon itsensä piiskannut Jyskälän nuori lahjakkuus Tuomo Lankinen heitti reittiin erittäin vahvaa yrkkää... Tuomon viime viikon lähetyslistaan kuului mm. Korallit kuntoon... (7c boulder) sekä Tsunamicrack (7c+ sport). Not bad at all...

Forte Risoluto (8a) from Sam1 on Vimeo.

Share on Google Plus

About Sam1

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

6 kommenttia :

P.I. kirjoitti...

Hienoa, suuret onnittelut!!!!!


paavo

Sam1 kirjoitti...

Tänks mään!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut! Hieno lähetys ja video, antaa hyvin motivaatiota projektoinnille!

Esko

Sam1 kirjoitti...

Tänks Esko ja onnittelut siulle monista hienoista lähetyksistä! Jätkä on liekeissä!

BaGsiE kirjoitti...

Allekirjoitan ehdottomasti!

Mä saan ihan kevyesti lisää motivaatiota jos tietää jotain merkittävää reitin avaajasta ja/tai reitin avausprosessista... tai toistoista. Samasta syystä hetkeen ei kiinnostanut monetkaan reitit hki:ssä kun ne vaan oli pisteitä topossa.

Eero kirjoitti...

Onneksi olkoon!
Yläosa näyttää aina yhtä jännittävältä, vaikka vaikeudet onkin jo takana. Hieno suoritus.