Desert Island Climbs: Katariina Rahikainen #1 Serpentine

Katariina Rahikainen, savolainen harmaanmusta Globetrotter-Mustangi. Neito on tulossa kesän aikana käymään kotikulmilla, jolloin voisi haastella asenteesta ja sinnikkäästä työstä kiipeilyharrastuksessa hieman pidempään. Toiset ovat lahjakkaita luonnostaan ja toisten lahjakkuus on siinä, että he hakkaavat itsensä vaikka tiiliseinän läpi. Kata kuuluu tähän jälkimmäiseen joukkoon. Yhteisillä kiipeilysessioilla itseltä on monasti selkäranka naksahtanut ja mankkapussi vilahtanut kassiin ekan sadekuuron jälkeen, mutta tältä neidolta ei. Katan autiosaarelle lähtevät reititkin ovat luonnollisesti maailmankansalaisen tyyliin ympäri ämpäri, ehkä joku löytyy myös Suomesta?

Liukkosen Antti kyseli pari kuukautta sitten josko hänen hienoon uutistuotantoonsa Suomi-kiipeilyn jäljillä pääsisi myös meikäläisen muutama Desert Island Climbia. “Tottakai”, vastasin, samaan hengenvetoon miettien, että kuuluukohan noihin reitteihin lainkaan reittejä Suomesta ja pitääkö rajata? Tokihan Suomestakin löytyy hienoa kiipeilyä; ja vaikkakin ulkomailla olen suurimman osan kiipeilyn huippuvuosistani viettänytkin, niin henkilökohtaisia taisteluja löytyy toki kotimaan kamaraltakin. Riittääkö niistä taisteltavaa Desert Islandille? Se jää vielä nähtäväksi.

Kata reitillä Venom 7c+, Taipan Wall.

Serpentine 8a, Taipan, Grampians, Australia

“Ota kahdet puhtaat alkkarit mukaan”. – vinkki Serpentineä ekaa kertaa koittaneelta mieskiipeilijältä.

Yksi reiteistä minkä ottaisin Desert Islandille sijaitsee mahtavan näköisellä Taipanilla, Grampiansin kansallispuistossa, Australiassa. Pituutta reitillä on 45m joten kestävyyttä pitää olla jonkin verran. Kiipeily on monipuolista, mielenkiintoista ja jännittävää; ja lennot mittavia. Köysireitti ei tästä paljon parane.

Cavin Bonello Serpentinellä, 8a. @Jai Critchley

Reitin alkuperäinen greidi oli 8b, mutta se on vuosien mittaan downgreidattu. Sinänsä legendaarista, koska yleensä Australian reitit lähinnä vaativat upgreidaamista jota hyvin harvoin kuitenkaan tapahtuu. Greidistä kuitenkin viis – reitti on kuin oppikirjasta pomminvarmalla oranssilla hiekkakivellä. Boulderialku tuotti eniten vaikeuksia ainakin tällaiselle peruslyhyelle suomalaistapille. Sen jälkeen herkkää hifistelyä ja semipelottava traverse, slouppereita ja kompressiota, boulderikruksi, himmailua, nyrkkijammi joka piti livauttaa kahden sormen lukoksi ennen seuraavaa muuvia, vähän kiipeilyä, taas kruksi, yhden sormen lukko, himmailua, vähän vaikeampi kohta, himmailua, ja piste iin päälle. Niin ja sitten pitää hypätä topista pari metriä alapuolella olevan (ikivanhan) pultin varaan kun ankkuria ei ole – ilman sitä lähetys ei ole validi. Kaikki tämä omasta mielestäni täydellisellä lievästi hänkkäävällä profiililla ja runsaalla ilmavuudella. Muuvit oli niin hienoja, että ne vaikeimmat muistaa ainakin osittain vielä pitkään.

Taipan Wall... Varsin mykistävä. @Katariina Rahikainen

Edes hanging belayta en vaihtaisi pois. Access-pitchin jumarointi laittaa hyvät lämmöt päälle ja se tuo reitille juuri sopivan määrän lisäjännitystä. Reittihän on siis sekavarmisteinen, kuten suurin osa Taipanin muistakin reiteistä – vaikeimmissa kohdissa on porkkanapultit kun luonnollista kamaa ei saa seinään. Disclaimer: Älä syö pullaa tai juo kahvia seuraavaa lausetta lukiessasi. Tosin nuoremman sukupolven Taipan-kävijät, minä mukaanlukien, yleensä jättävät trädikamat seinälle redpointtia varten, ja kiipeävät reitit sporttireitteinä. Vanhempi polvi on varmasti eri mieltä, ja esimerkiksi Serpentinen ensinousija Malcolm Matheson siivosi kamansa aina pois päivän päätteeksi. Traditiot muuttuvat vuosien varrella… Mutta niin myös kiipeilijöiden taidot. Serpentine on nimittäin onsaitattu vahingossa ihan ilman kamoja ainakin ranskalaisen Guillaume Lebret’n toimesta. Ihan ilmavaa settiä kun 45m reitillä on tosiaan se viisi porkkanapulttia… Eli vähän niinkuin Olhavan Kantti, mutta vähän suuremmassa korkeudessa, hänkillä ja isommalla vaikeusasteikolla. Ja täytyy sanoa, että reitti tuntui ainakin kaksi kertaa niin pitkältä kuin Kantti. Puntti tutisi ja sydän hakkasi välillä korvissa vaikka kamat oli seinässäkin. En ainakaan itse lähtisi reitille ilman mitään piissejä… Mutta jos tavoitteena on mahdollisimman kevyt nousu niin mikä ettei.

Kokemusta ehkä vielä korosti se, että Serpentine oli tosiaan ihan eka Taipan-reitti mitä tuli koitettua, ja siitä oli kuitenkin kuullut jo “paras reitti ikinä” juttua jo jonkin aikaa. Serpentineen mielenkiinto ei ihan hetkessä loppuisi. Vielä jos sen haluaisi lähettää puhtaalla ensinousijan tyylillä niin työsarkaa riittäisi.

Kata ja Fisting Party 7b+.

Share on Facebook Share on Twitter Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.