Kylmää kiveä - miehet tarinan takana

Tommy Vänskä ja Ville Kurru. Ketä ovat miehet nimien takana?

Ville Kurru "Fatboy", Chironico. Kuva: Toni Rantanen

Onnittelut/ kiitokset vielä kumpaisellekin Kylmää Kiveä –elokuvasta, kun en ole päässyt asiaa naamakkain sanomaan. Teillä on menossa tällä hetkellä DVD-painosta varten kampanja menossa mesenaatti.me sivustolla. Miten kamppis on lähtenyt liikenteeseen?

Ei ole vertailukohtia, mutta kyllä ollaan tyytyväisiä ja luottavaisia siihen, että saadaan homma vedettyä läpi. Ekan viikon jälkeen meillä on noin kolmasosa tavoitteesta kasassa. Haastavaa on se, että joukkorahoitus on verrattaen uusi ilmiö, eikä kaikki välttämättä tiedä mistä on oikein kyse. Yksinkertaisuudessaan homman nimi on se, että jos tavoite saavutetaan annetussa ajassa niin projekti totetutuu, eli rahoittajan kannalta se tarkoittaa, että DVD tipahtaa postiluukusta. Jos jäädään alle tavoitteen niin rahat palautetaan eikä DVD:tä tule. Melko raadollista siis, mutta onnistuessaan erittäin hyvä tapa saada jotain aikaan!

Kylmää kiveä DVD kansi

Valotatteko vielä vähän DVD-projektia? Minkä verran julkaisu vaatii minimissään rahoitusta, mitä lisämatskuja tulee bonariksi…?

Rahoitusta tarvitaan kahteen asiaan: itse levyihin ja kansiin, sekä lisenssimaksuihin. Näistä ensimmäinen on luonnollinen eikä kovin paha, mutta jälkimmäinen on kyllä käsittämätön; kaikki musiikki on Blue Kangoon Aleksi Myllykosken säveltämää, mutta silti joudutaan maksamaan lähes 4000 euroa siitä, että saadaan laillisesti käyttää omaa musiikkia julkaisussa! Eli minitavoite on 7000, sillä saadaan levyt tehtyä ja maksut maksettua.

Ekstramatskua on kaikenlaista. Ensinnäkin poistettuja kohtauksia, sekä lyhyitä että pitkiä. Esimerkkinä noin viisiminuuttinen ”Boulderit kasvaa”, jossa seurataan kehitystä keittiöpyyhkeestä Mondoon ja miten boulderit ovat sen seurauksena kasvaneet kokoa. Toinen vastaava on ”Kilpajuoksu Everestille”, jossa kerrotaan mitä kulisseissa tapahtui kun Suomessa pyrittiin ensimmäistä kertaa maailman huipulle.

Myös kokonaisia reittejä löytyy: Andy Gullstenin Kansannousu (8b+) Mustavuorella, sekä saman herran upea Monument-boulderi (8B) Pihlajasaaresta. Lisäksi Hammerin Pamun trädi-onsight Suomen ensimmäiseen seiskaan, eli Majavan Paluuseen Kvarnbyssä, sekä edesmenneen Aholan Antin onsight-ensinousu hienoon mikstareittiin Nuuksiossa.

Lisäksi ollaan leikattu muutama aivan uusi tarina aikajanalta: ”Vesku” on pieni henkilökuva Nokian suuresta miehestä, eli Salosen Veskusta. ”Matin kanssa Taivaskalliolla” -pätkässä kävellään Taiski läpi Matti A. Jokisen kanssa ja annetaan tilaa hänen tarinoilleen. Ja sitten sokerina pohjalla ”Päivä Lappnorin projektilla”, jossa seurataan yhtä sessiota kuuluisalla projektilla syksyllä 2015. Sinä päivänä Nalle kävi koko tunneskaalan läpi ja lopuksi meni koko boulderi putkeen ensimmäistä muuvia lukuunottamatta!

Tässä pieni maistiainen ekstroista:

Kylmää kiveä DVD ekstrat from Blue Kangoo Films on Vimeo.

Huippua oli, että leffa pääsi TV-levitykseen. Oliko esim. Kiipeilyliitolla mahdollisuutta tukea itse hanketta/ tulevaa DVD-julkaisua?

Joo, oli kyllä hienoa, että se pääsi suuren yleisön nähtäväksi! Tämä oli pitkälti tuottajamme Aleksi Myllykosken ansiota. SKIL oli tukemassa leffan tuotantoa, ja toivottavasti myös jollain tapaa DVD-julkaisua.

Kylmää kiveä –leffaan kuvatun matskun määrästä on hurjia huhuja sadoista tunneista. Pitääkö se paikkansa, vai onko tarinaan tullut matkan varrella torni-lisää?

Totuus on, ettei olla koskaan laskettu tarkkaa tuntimäärää, mutta pelkästään haastatteluita lienee noin 40 tuntia. Tallennustilan käytön perusteella arvoiksi saadaan yhteensä 300 tuntia, eli näyttää siltä, että huhut ovat ainakin osittain totta.

Tommy ja "Galaxy S3", Kalaxi.
Kuva: Ville Kurru.

Osaatteko arvioida miestyötunteina minkä verran kuvaamisen jälkeen tämänkaltaisen kokopitkän dokumentin jatkojalostus (editointi, musat yms.) vaati aikaa? Teittekö varsinaista editointipuuhaa 8-16 työpäivinä, vai jotenkin hillittöminä putkina?

Työvaiheet limittyivät jonkin verran tässä projektissa, mutta reilu vuosi meni puhtaasti leikkauspöydän ääressä ja joitain kuukausia efektien ja värimäärittelyn parissa. Aleksi teki musiikkia ja äänileikkausta varmaan yhdeksän kuukautta. Leikkaus on ainakin meille sen tyyppinen työ, että sitä ei voi tehdä pelkästään 8-16-mentaliteetilla. Totta kai suurin osa työstä tehtiin normityöaikojen puitteissa, mutta perheitten kanssa oli eräänlainen sopimus, että kerran viikossa vedetään niin sanottu pitkä päivä ja silloin tehtiin hommia niin kauan kuin hiiri pysyi kädessä.

Nallen Lappnor-projektin dokumentointi on ollut ilmeisimminkin yksi aika merkittävä työsarka. Onko teillä siitä jo miten mittava määrä matskua? Porukka on kysellyt siitä jo sellaista ”on the road” -versiota, tuleeko tuo DVD:llä oleva ”päivä Lappnorilla” vastaamaan jollain tavalla siihen huutoon?

Lappnor-projektia ollaan seurattu alusta lähtien ja tällä hetkellä meillä on noin 40 sessiota tallennettuna, eli pyöreästi 70 tuntia. Tarkoitus on tehdä koko prosessista lyhäri, mutta siinä on rahoitus- ja levityskuviot vielä osittain auki, ja tietysti myös aikataulu; ei voida tietää milloin Nalle saa sen vietyä loppuun! DVD-ekstrassa näytetään yksi sessio syksyltä 2015.

Miten teidän tiet johti kiipeilyleffojen tekoon/ kävittekö hommaan jotain kouluja, vai oletteko itseoppineita?

Tommy: Elokuvan suhteen olen itseoppinut, eli harrastuksesta tuli työ.

Ville: Aloin vanhoilla päivilläni opiskeleman AMK:ssa elokuva ja TV -puolella ja olin samalla töissä Arto Halosen tuotantoyhtiössä. Työskentely siellä opetti varmaan eniten, kun pääsi tekemään hyvin monenlaisia juttuja, taustatutkimuksesta kuvaukseen. Kylmää kiveä prokkis verotti koulunkäyntiä kuitenkin sen verran, että paperit sain ulos vasta hiljattain.

Northern Lights VHS kansi

Muistelen, että Tommy teki leffoja jo ennen teidän yhteistä Northern Lights –projektia. Samaan teemaan liittyen muistoissa on myös se, että sulla oli ilmeisesti aika paljon harmia käsien kanssa ja itse kiipeily oli tuolloin haastavaa. Tuliko leffahomma lisukkeeksi/ korvaamaan sitä ettei pystynyt kiipee niin paljon kuin halusi?

Kyllä se alkoi Northern Lightilla, eli aloitettiin suoraan tekemällä täyspitkä leffa! Mulla hajosi kyynärpää heti Vaasan löytymisen jälkeen vuonna 2000 ja jouduin pitämään pari vuotta täystaukoa kiipeilystä. Kuvaaminen antoi hyvän syyn jatkaa metsässä hengaamista ja reissuille lähtemistä vaikkei pystynytkään itse kiivetä. Itse leffan kannalta oli myös kätevää, että aina löytyi yksi jamppa jolla ei ollut parempaa tekemistä kuin kamera kädessä heiluminen.

Onko kädet nykyään siinä kunnossa, että voi taas kiivetä? Jos on, niin oliko korjaava tekijä aika, vai löytyikö joku muu keino kuntouttamiseen?

Siihen aikaan vastaavaa vaivaa, eli klassista golfkyynärpäätä, ei ollut vielä porukoilla ollut, joten en oikein tiennyt mitä tehdä. Lääkärit määräsivät kortisonipiikkejä, kyynärpäätukea ja lopuksi vielä yksi R2D2:n näköinen laite pahoinpiteli kyynärpäätä ultraäänellä. Ensimmäiset puolitoista vuotta kipu vain paheni ja kun ei tahtonut kahvikuppikaan enää nousta niin rupesin pelkäämään, että se oli siinä. Vaikea sanoa mikä sitten auttoi, mutta luulisin, että aika ja se, että aloitin kevyen jumppaamisen; nykyään kai ei täyslepoa todellakaan suositella kyseiseen vaivaan. Suunnilleen vuoden 2003 lopussa pystyin kiipeämään suhteellisen normaalisti, mutta jokunen vuosi meni vielä ennen kuin uskalsin treenata kunnolla. Sen jälkeen on kyllä ollut kaikenlaisia uusia vaivoja, mutta tällä hetkellä olen kiipeilykunnossa taas!

Ville on kiipeilyn ohella innokas surffaaja. Kumpi on nykyään tärkeämpi juttu, vai onko kummatkin yhtä tärkeitä? Onko surffauksessa samoja elementtejä, kuin kiipeilyssä (onnistumisen elämykset pienistä asioista, luonto…)

Surffaus ja kiipeily muistuttavat hyvin paljon toisiaan, vaikka toisessa elementtinä on vesi ja toisessa kallio. Luonto tarjoaa kumpaankin lajiin kehykset ja tarvittavat välineet ovat hyvin yksinkertaiset. Kumpaakin lajia leimaa myös tiukka etiketti. Uusien spottien etsiminen ja reissaaminen kuuluvat myös kumpaankin lajiin. Surffissa ruuhkattoman spotin löytäminen on ehkä tärkeäpää kuin kiipeilyssä, jossa väkimäärä ei sinänsä haittaa toimintaa. Kummassakin lajissa kyttäillään kelejä ja kun ne osuvat kohdalle kaikki muu unohtuu. Molempiin on helppo jäädä koukkuun ja (lähes) aina on hyvä fiilis jälkeenpäin. Surffauksen eduksi laskettakoon se, että vaimo on huomattavasti helpompi

saada mukaan tropiikkiin suuntautuvalle surffireissulle kuin Pohjois Norjaan boulderoimaan.

Ville Kurru ja "Aasin selkään", Ahvenanmaa.
Kuva: Niina Kurru

Sattuuko noita vanhempia leffaraitoja löytymään jostain arkistojen kätköistä?

Kyllä suurin osa on vielä tallessa ja koottiinkin tähän juttuun muutamia aikakaudelta ennen Blue Kangoota!

Weather Report (Ensinousuja Pohjoisnorjasta, pääosin Lofooteilta 2005): https://vimeo.com/70541601

Jatkot (Ahvenanmaa 2005 tai 2006: https://vimeo.com/95722557

B&W Bouldering (Fiilistelyä vuosilta 2002-2006): https://vimeo.com/3814073

Blockwork Orange (Rocklandsreissu vuodelta 2008): https://vimeo.com/3608951

Jenkkikiipeilyleffat panostaa monesti vaikuttaviin paikkoihin ja hienoihin kuviin, kun taas englantilaisessa skenessä painotus tuntuu olevan tarinassa. Kumpi osa-alue teille on dokumentoinnissa tärkeämpää?

Ehdottomasti tarina! Jenkkileffoja katsellessa tulee usein sellainen olo kuin joisi vettä paloletkusta; yliannostus kauniita kuvia ja sitten vielä kaikki, tunteita myöten, sanotaan eksplisiittisesti ja moneen kertaan. Britit taas tekee yleisesti ottaen elokuvallisesti paljon laadukkaampia kiipeilypätkiä, jotka uppoaa aivan eri tavalla meihin. Niissä on myös sellaista hienovaraista huumoria, jota Britit taitavat paremmin kuin kukaan muu.

Tommy ja "Punainen matto", Lappnor.
Kuva: Ville Kurru

Olette olleet kumpikin vuosien ajan fanaattisia uusien kiipeilyalueiden metsästäjiä. Mitkä ovat kummallekin top-3 kiipeilyalueet Suomessa ja miksi?

Tommy (ei paremmuusjärjestyksessä)

1. Vaasa. Se alkuperäinen. Edelleenkin luultavasti se paikka Suomessa, jossa on eniten boulderoitavaa eikä seutu ole läheskään loppuunkoluttu. Vaasan kivi on myös ainutlaatuista ja parhaimmillaan maagista.

2. Noormarkku. Luultiin jo, ettei uutta isoa aluetta enää löydy, mutta muutama vuosi sitten paljastui, että Noormarkun ympäristö on aarrearkku. Löytyy myös suomalaisittain harvinaisia hyviä helppoja linjoja!

3. E18, eli Porvoonväylän ympäristö Sipoosta Munapirttiin. Viime vuosien Helsingin lähiboulderoinnin polttopiste. Lukuisia pieniä ja muutamia suurempiakin paikkoja. Kaikkea hiekkakivestä (hyvään) rapakiveen.

Ville

1. Noormarkku, todella hienoja linjoja hienolla kivellä. Mökin lähellä.

2. E18, uskomaton määrä hienoja alueita ja toinen toistaan hienompia linjoja. Lähellä kotia.

3. Fiskars, laatua koko rahalla!

Tommy ja "Human Right", Loviisa.
Kuva: Ville Kurru

Sama myös suomi-ensinousujen osalta?

Tommy

1. Midnight Special, Hiittisten saaristo

2. Vesan luvalla, Noormarkku

3. Doublethink, Pihlajasaari

Ville

1. Rocky Horror Show, Fiskars

2. Jonestown Massacre, Fiskars

3. Aallonpituus, Lahnajärvi

Villen moni muistaa vuosien takaa armottoman kovana dynojen erikoismiehenä. Mitkä on universumin kolme hienointa dynaamista muuvia jotka olet tehnyt?

1. Ceasar, Kirkkonummi

2. Papillon, Kvalvika

3. Hole In One, Rocklands

Edelliseen liittyen vuosien takaa löytyi legenda Pasilan cavelta. Korkkasiko siellä oikeasti satiainen läpi seinästä jonkun roimakkaan dynon jäljiltä?

Hämärästi muistan näin tapahtuneen, johtui varmaan lähinnä vyötärölle kertyneistä lisäpainoista...

Leffassa oli superhienoa drone-kameralla kuvattua materiaalia. Onko kiinnostusta ottaa tuota puolta haltuun tulevaisuudessa, vai aiotteko käyttää jatkossakin jo harjaantuneita superammattilaisia?

Kopteriin investoiminen on ollut tapetilla jo jonkin aikaa, ja on mahdollista, että se tehdään. Mutta jos budjetti antaa myötä niin käytetään kyllä aina mieluummin ammattilaisia, koska niitten tuotokset ovat aivan eri tasolla kuin mihin amatöörit kykenee.

Ville ja "Frank", Ahvenanmaa.
Kuva: Tommy Vänskä

Mitkä on seuraavat projektit DVD:n julkaisun ja Lappnorin dokumentoinnin ohella?

Koetetaan saada eräs pitkään kytenyt projekti kunnolla käyntiin, eli pyritään saada siihen rahoitusta. Kyseessä on dokkari, joka ei liity kiipeilyyn.

Teette ilmeisimminkin mediahommaa nykyään kumpikin päätyönä Blue Kangoo filmsin kautta. Minkälaisia palveluita teiltä on mahdollista hankkia?

Tehdään laidasta laitaan liikkuvaa kuvaa, painottuen dokumenttimuotoon. Tapahtumatallennuksia, mainoksia, promo-, sekä infovideoita.

Mikä kiipeilyssä on niin hienoa, että se on pitänyt teidätkin parikymmentä vuotta koukussaan?

Kun on harrastanut reilusti yli puolet elämästään niin on aika vaikeaa edes eritellä kiipeilyn merkitystä, se muodostaa niin vankan perusrakenteen. Urheilullisesti viehättää kiipeilyssä yhdistyvä fyysisyys ja henkisyys, sekä tietysti itse kivellä liikkumisen riemu. Mutta kaikki muu, kuten kavereiden kanssa oleskelu ulkona, kivien etsiminen yksin, reissut ja koko sosiaalinen kuvio muodostaa sellaisen kokonaisuuden jota ilman olisi aika orpona.

Nouseeko mieleen Matti A. Jokisen ohella muita merkittäviä suomikiipeilyyn vaikuttaneita henkilöitä?

Kuten Kylmää kiveä -leffasta toivottavasti käy ilmi niin Ilkka Paloheimoa ja Henkka Suihkosta ei voi tässä yhteydessä unohtaa.  


Kiitokset Blue Kangoon miehille haastattelusta ja nyt kaikki lukijat tukemaan suomalaista kiipeilyä ja osallistumaan Kylmää kiveä DVD:n joukkorahoitukseen!

Share on Facebook Share on Twitter Share on Google Plus

About Sam1

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.