Jiri Kuusonen ja Hypergravity 8B!

Jiri Kuusonen on nuorukainen, jonka moni tietää nimeltä, mutta eräänlainen musta hevonenhan hänkin kiipeilyrintamalla on. Viime syksynä Jiri paukutteli kovia nousuja muun muassa mylliksellä (esim. Hottenttotti assis 8A+), mutta tällä viikolla siirryttiin oikeasti kovien poikien sarjaan Hypergravityllä 8B. Jiri treenaa lähes päivittäin BK:lla, joten oli luontevaa, että herra BK, Jarmo Annunen vaihtoi hänen kanssaan muutaman sanan lähetyksestä ja muusta kapuiluun liittyvästä.


Jiri työstelemässä Hypergravityä 8B viime syksynä. @Anssi Laatikainen



Moro Jiri ja isot onnittelut Hypergravitystä 8B! Voitko lyhyesti esitellä itsesi, kun moni kiipeilynharrastaja tietää sinut nimeltä, mutta ei tunne tarkemmin?
Mä oon 18 vuotta vanha vielä muutaman päivän. Aloitin kiipeilyn vuonna 2007 Tapanilassa. Ensikiipeilyt tuli siten, että isä vei alkeiskurssille Tapanilaan ja sille tielle jäätiin.


Kävitkö miten monesti sitä työstelemässä? Mikä sulle muodostui sillä reitillä kruksiksi?
Viime kesänä muutaman kerran. Muuvit meni jo ekalla sessiolla, mutta viidennessä muuvissa oli ongelmia jalkojen kanssa, kun huukki ei meinannut millään pysyä, eikä oikeaa betaa ei meinannut löytyä.

Tämän kevään kitkoilla reittiin kuitenkin löytyi muuvit muutamassa sessiossa. Nyt haasteena oli kolmas muuvi, joka ei meinannut oikein pysyä. Muuvi itsessään ei ole erityisen vaikea, mutta osuminen siihen kunnolla on aika vaikeaa. Joka kerralla reitti kuitenkin meni kahdessa osassa. Eli tiedossa oli, että kun kolmas muuvi pysyy, reitti menee.




Sulla on ollut myös Globalist 8B+ ilmeisesti aika lähellä. Oletko sitä monesti käyny työstelemässä ja miten hilkulle se on jäänyt? 
Viime syksynä vasemman jalan huukkaaminen sloupperiin oli vaikeaa, koska sitä hyvää kohtaa ei näe, niin joutuu vetämään huukin sokkona. Reitti tuntui aluksi tosi vaikealta sen vuoksi, että yrkkäilin kruksimuuviakin väärällä betalla. Kruksimuuvi on teknisesti vaikea ja herkkä muuvi, ei niinkään voimallinen.  Reitti on kuitenkin mennyt jo pari kertaa alusta aika loppuun saakka, mutta huukki on tosiaan lopussa livennyt. Huonoa tuuria, sanoisin.


Onko nyt sellainen olo, että se on menossa? 
Tänä keväänä on käyty testaamassa reittiä kerran. Tämän kevään osalta peli alkaa kuitenkin olla jo pelattu, koska kelit alkaa lämmetä ja reitti on kuitenkin aika kitkaherkkä.

Tuntuu kuitenkin siltä, että reitti ois menossa.


Oletko ehtinyt kevään aikana käydä kiipeämässä muita hienoja reittejä, vai keskittynyt työstämään noita vaikeampia?
Viidakkokalliolla Helboy meni kolmannella yrkällä. Flashiyrkällä tuli lento pädien ohi, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Hypergravity on kuitenkin ollut kevään päätavoite.


Boulderkeskuksen kiipeilyhalleista on tullut sulle ja isälle ilmeisesti melkein toinen olohuone. Monena päivänä viikossa treenaat ja miten monta tuntia kerrallaan? 
Treenaan yleensä viitenä päivänä viikossa. Aiemmin treenasin kuutena päivänä viikossa, mutta kunto tuntuu olevan parempi kun treenaa ”vähän vähemmän”. Yleensä väännän kolmisen tuntia kerrallaan.


Treenaatko vain kiipeämällä hirveän paljon, vai onko sulla treeniohjelmaa? 
Ei oo mitään erityistä treeniohjelmaa, kiipeän vain – paljon. Kiipeen vaikeita ja vähemmän vaikeita, yleensä kiipeän kaiken ja paljon kaikkea.


Onko sulla valmentajaa? 
Kyllä. Anton on ollut aiemmin valmentajana.


Harrastatko jotain muutakin? 
En. Ei ole oikein aikaa muuhun :)


Oletko saanut kiipeilystä lisää itseluottamusta (tähän voi oman mielipiteensä sanoa isäkin J)?
Jiri: Ei, Isä: Ei siitä haittaakaan ole ollut.


Ketkä on isän ohella mukavinta kiipeilyseuraa? 
Samit (Haapakoski ja Koponen)


Kiinnostaako köysikiipeily ulkona ollenkaan, vai onko boulderointi tällä hetkellä tärkein juttu?
Köysikiipeilyssä on se juttu, että tippuminen jännittää vähän liikaa. Muuten varmaan kiipeäisin köydelläkin.


Entä kisakiipeily, onko se vielä mukana kuvioissa? 
Boulderliigan kisat ovat jääneet vähän vähälle. Mä en oo kovin hyvä noissa Open-kisoissa, mutta ns. Normaalit kiipeilykisat finaaleineen ovat vähän mukavampia.


Mikä on kiipeilyssä parasta?
Kiipeily sujuu. Eikös se vähän niin mene, että se missä on hyvä, sitä tykkää tehdä =) Ja onhan kiipeily hienoa ja tykkään kiipeilystä.


Tavoitteita kaudelle 2016? 
Globalisti ois mukava kiivetä. Vois myös alkaa projektoida Circus Elephant Syndromea.


Kiitokset vielä vastauksista ja tsemppiä varsinkin Globalistille!


Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

0 kommenttia :