Juha Olli liittyy mukaan autiosaarireitteihin eräällä Imatralla sijaitsevan kotikivensä klassikolla. Harvemmalla meistä on ihan niin hienoa kotikiveä alle puolen kilometrin päässä kotipihasta ja toisaalta ei myöskään niin paljon tietoa kiipeilyn ja yleensäkin voimailun harjoittelusta, kuin Jollilla. Herra on tehnyt valmennuspuolen ohjelmia monille koville ja vielä kovemmille kapuilijoille, kuten vaikkapa Anton Johanssonille. Jolli tarjoaa valmennuspuolen palveluita myös normaaleille toppahousuille. Lisätietoa linkistä Voit myös ottaa herraan yhteyttä suoraan: jto.valmennus@gmail.com
1. LUCKYMIES 7A, Huhtanen. Imatra
 |
| Juha kokeilemassa onneaan kotikiven Luckymiehellä. |
Aloitin kiipeilyn
joskus vuonna 2000 ollessani hentoinen, enää 110kg punttimölli ja iältäni reilu
30-vuotias nulikka. Alkuun homma meni yläköydessä venkoillessa tai kaverin
kanssa yhteisomistuksessa olleilla neljällä kiilalla hyvin kyseenalaisilla
varmistuksilla liidaillenkin. Suurin osa vammoista oli kuitenkin ”vain” henkisiä.
Meillä ei ollut vertaistukea käytännössä lainkaan, joten VHS-videoita kateltiin
ja ihmeteltiin, että rastakos tässä pitää nyt sitten itelleen laittaa, että
lähtee kulkeen. Trikoot kuitenkin hommattiin melko pian. Vähänpäs tiedettiin,
että pian farkut olivat ne ainoat oikeat kiipeilijän pöksyt. Pipoa ei
kiivetessä ollut. Paitsi jos oli kylmä.
Virstanpylväät ovat
tärkeitä. Aina sitä on kehittyä halunnut ja lahjattomuudesta huolimatta
yritystä on löytynyt. Joka ainoa plussa tikkilistaan on pitänyt vääntää älyttömällä
työllä ja tuskalla. Paska laji. Köydellä kiipesin kaiken sen pyörän uudelleen
keksimisen jälkeen ensimmäisen seiskani 2005, mutta jotenkin eka boulder-seiska
oli kokemuksena sykähdyttävämpi. Kaikki kunnia Havukallion Rockpastorin
pienille krimpeille kuitenkin. Läheinen kehokokemus, etten paremmin sanoisi.
 |
| Jolli hakemassa läheistä kehokokemusta Luckymieheltä. |
No… Tämä sykähdyttävä
boulderi on Nuutisen Lassen suurin piirtein 2003 avaama Luckymies noin 300m
päässä kotoani Huhtasen huikealla highballilla. Lasse oli siihen aikaan
Lappeenrannassa lakimiehenä ja saattoi reitin nimi liittyä myös jotenkin
vastakkaiseen sukupuoleenkin.
Projektoin mokomaa
tasarahaa neljänä vuonna ja aina kun viimein sain jotenkin sen ensimmäisen
muuvin pinchin/saiderin otettua nätisti, että vois linkitellä alusta asti…siitä
lähti pala! Juu niin voi käydä, mutta KOLMEEN KERTAAN!?!? Syöhän se miestä ja ”voi
voi”, sanois Törmän Jukka. Mutta viimein se meni sitten armon vuonna 2007 ja
tasan 7 vuotta ennen poikani syntymäpäivää. Lucky me.
Reitti lähtee
liikkeellä hyvin selkeistä lähtökahvoista ja eka muuvi on ristiinveto oikealla siihen
kauniiseen saideripinchiin. Siitä sitten vedetään piiiiitkä veto pieneen
nybylään ja jatketaan suht hyvillä krimpeillä ja monenlaisilla
vartalovenkoiluilla toppiin. Alkuperäinen beta vei multa 12 muuvia ja myöhemmin
oon saanu mokoman huidottua viidellä, treeniksi. Alku menee hänkillä ja oli
painavan takapuoleni ja yhteistyökyvyttömän keskivartaloni suurin haaste. Silloin
jo paino kuitenkin alkoi kasilla ja hieman tekemistä helpotti ja homma eteni. Lisäksi
reitti on jatkuva ja olen saanut todistaa viime aikoinakin muutaman toppi
miinus –yrityksen siitä huolimatta, että viimeiset 3-4 otetta ovat kahvoja. Ai
sitä voimasanoista kaikuvaa suomalaista metsää…
Reitti kuivuu
aikaisin ja on usein ollut myös kevään ensimmäisiä kiveen kosketteluja itsellä.
Luckymies on hyvin laadukas ja jatkuva reitti ja mikä hienointa, samassa
kivessä on julmettu määrä muitakin hienoja reittejä. Pikaisesti laskin, että
jos sittikset erotellaan omiksi reiteikseen, kertyy kiveen 21 kappaletta 7A –
8Cish reittiä ilman kummallisia eliminointeja. Kutosiakin kymmenisen kipaletta.
Kiva kivi siis.
0 kommenttia :
Lähetä kommentti