Axel Lindfors ja Jungle Speed, neljän reissun Nemesis

Axel Lindfors ja Jungle Speed -niminen reitti Siuranan La Capella -sektorilla tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa parisen vuotta sitten ja kyseessä oli ensi kosketuksesta syttynyt viha-rakkaus suhde. Ensikosketuksen ja eilisen lähetyksen väliin mahtui kolme reissua, joissa kyseinen reitti oli enemmän tai vähemmän pääteemana. Noiden kahden vuoden aikana nuorukaisen mieli onkin ollut aika lailla lukittuna kyseiseen reittiin ja huojennus saattoi olla eilen ensimmäinen tunne joka ketjuilla syntyi. 

Joillekin mielen lukittuminen voi toimia negatiivisena pakkomielteenä, mutta ilmeisimminkin Axelin kohdalla se on saanut aikaan sen, että herra on kehittynyt kiipeilyssä kokonaisvaltaisemmin paremmaksi kiipeilijäksi. Joskin nuoreen varteen ollaan lyöty lähtötilanteessa varsin mittava määrä geneettistä lahjakkuutta voimantuotto-ominaisuuksien osalta, niin viimeisen kahden vuoden aikana myös taidon määrä on kasvanut hämmentävillä harppauksilla. Tämä on omaan näkövinkkeliin tarttunut talven aikana kierrettyjen Boulderliigan osakilpailuiden aikana, joissa Axel on kiivennyt toki lähes kaikki paukkureitit, mutta myös kinkkiset släbihiippailut ja joidenkin inhoamat boxiloikkimiset. Turhaan ei siis Liigan voittopokaali mennyt kyseiseen osoitteeseen.

Viestittelimme eilen illalla ensi tunnelmia reitin kellistämisen jälkeen ja tällaisia ajatuksia ilmeni tuoreeltaan.

Jungle Speed 9a ja klassinen olkapään hajoitusmuuvi.


Paljon onnea Nemesiksen selättämisestä. Lienee aika mieltä vapauttava fiilis?

Kiitos! Sitä just. Mieli ollut pari vuotta aika lukittuna sen suhteen mikä asia on työn alla, niin kiva vaihtaa suuntaa. 

Mikä oli tätä ennen vaikein reitti, jonka olit kiivennyt?

Varmaan se Keep Going oli seuraavaksi vaikein. (8c Kalymnoksella, Axelin oma arvio 8b)

Otteen hajoaminen ilmeisesti teki hiukan vaikeammaksi sen uuden/ vanhan hyppybetan, jolla reitti aikanaan downgreidattiin 8c+:ksi? Woods (Daniel) teki ensimmäisen nousun tällä hajonneella otteella ja nosti reitin takaisin 9a:ksi. Mikä oli oma fiilis, jos reitin pilkkoo paloihin?

Numeroina toi on varmaan noin alusta 7 muuvin 8A+/B boulder + 7c+ köysireitti. Siellä 8c+ huudeilla se voi olla. Toki hieman vaikea arvioida, kun edellinen vaikein reitti on ollu 8b. On mitä on.  Aina voi speluloida, mutta jätän sen tekemättä. Kunhan on vaan ohi :-). Itelle oli aika vaikee ja sopivasti limitillä. Tällä hetkellä se oli oleellista, ei niinkään numero vaikka numero sitä lopulta motivoi.


Kiinnostaako ottaa Nummen projektista uusi mindf**er, vai keskitytkö välillä hyvän mielen kiipeilyyn?

Mulla on Nummi niin täynnä kiipeämätöntä kamaa, et ehkä sieltä löytyy muutakin kuin projekti. Tiedä jos sitä intoutuisi projektillekin testailemaan mut alkuun ainakin boulder kiinnostaa enemmän. Ollu niin pitkä stintti ton kanssa ja vihdoin voin päästää irti, niin teen jotain muuta ku köysittelen täysillä. Josko sitä saisi itsensä ihan boulderreissuun.

Kuulostaa järkevyydelle, onnittelut vielä kerran!

Jes! Josko tässä pääsisi vielä nautiskelee parit klassikotkin ennen lauantaita.

Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

0 kommenttia :