Desert Island Climbs: Tuomo Lankinen #1 Entti

Tuomo Lankinen, jonka kiipeilyura alkoi Jyväskylän possejen vahvojen siipien suojassa. Herran saatua opintonsa valmiiksi syttyi lopullisesti aatos takaisin kotipaikkakunnalle Lappeenrannan suuntaan siirtymisestä. Samaiseen pohdintaan liittyi myös ajatus bouldercaven perustamisesta sinne, koska Itäisimmässä Suomessa kiipeilyhallien osalta on ollut tyhjiö. Herra tekikin oivaa työtä ja perusti Lappeenrannan kupeeseen Bouldersaimaa -nimeä kantavan mainion hallin. Tuomo on tehnyt kotiläksynsä hyvin ja huomioinut minun mielestäni yhden tärkeimmän asian, joka liittyy kaupalliseen kiipeilytoimintaan. Reittien tekoon on kiinnitetty huomiota erittäin paljon ja huomionarvoista on se, että myös helpot reitit ovat erinomaisia. Suosittelenkin tekemään hallille visiitin, jos on asiaa Itä-Suomeen. Bouldersaimaan face ja Instagram. Mutta annetaanpa Tuomon kertoa ensimmäisestä autiosaarelle lähtevästä reitistään omin sanoin...

Tuomo pikkupoikana Entin ensinousun aikoihin @Jyrki Kauko

Saadessani tehtävänannon listata itselleni merkittävimmät kiipeilyreitit alkoi kuumeinen pohdinta. Mitkä kolme reittiä nousisivat ylitse muiden? Valinta oli hankala.

Aluksi mietin asiaa konkreettisesti. Mitkä kolme reittiä ottaisin mukaan autiolle saarelle? Ensimmäinen ajatus oli, että mukaan valikoituisi tietysti reittejä joita en vielä ole päässyt. Jos kerran aikaa olisi käytettävissä paljon mukaan kannattaisi valita reittejä, jossa riittää haastetta. Tälle listalle olisin napannut mukaan ainakin Dodo Assiksen Ahvenanmaalta, sekä Karman, Kheopsin tai Partagen Fontsusta. Kohtaamiset näiden reittien kanssa ovat tehneet syvän vaikutuksen ja mieleen on jäänyt kytemään ajatus että jos vielä joskus…

Ymmärtääkseni juttusarjan ajatuksena oli kuitenkin listata itselle merkittäviä kiivettyjä reittejä kiipeilyharrastuksen varrelta. Tässä siis oma top-3 kiipeämistäni probleemista mukaan autiolle saarelle.


1. Entti 6B, Luolavuori

Jyväskylän Luolavuoressa sijaitseva probleema, jota myös Suomen hienoimmaksi 6B:ksi on kuultu kutsuttavan. Reitti kulkee noin 4m korkeassa kantissa, joka hurmaa visuaalisuudellaan: hyvää kiveä korkealla kantilla, jossa näkyy vain pari selkeää otetta.

Anssi Uutela pogoilemassa Entillä @Jyrki Kauko

Probleema alkaa seisomalähdöllä kohtalaisen hyvästä oikean käden otteesta ja pienemmästä saiderista vasurilla. Näistä hypätään eka muuvi vasemmalla kädellä hiukan kolmion malliseen otteeseen. Sitä seuraa reitin vaikein kohta, jossa oikeaa kättä siirretään pitkällä liikkeellä ikään kuin vasemmalle kaatuen ensin kantin kautta slouppaavalle pystylistalle, josta leiskautetaan pitkä muuvi hyvään toppikahvaan.

Neljä muuvia reilu neljään metriin, joten mistään pienestä hipsuttelusta ei ole tällä kertaa kysymys. Linja tuntuu aina yhtä hienolle kiivetä mahtavien muuviensa ansiosta. Reitiltä löytyy dynaamisempaa liikkumista, tasapainoa ja jalkatekniikkaa vaativa osuus ja hieno toppaus, joten se tuleekin kiivettyä aina kun kivellä vierailee.

Reitti on itselle merkityksellinen, koska viimeistään sen kautta nuorelle kiipeilyn harrastajalle aukesi boulderoinnin hienouden olevan paljon muussakin kuin reitin numeroissa ja kirjaimissa. Reitin kiivettyäni totesin sen olleen parhaita siihen asti kiipeämistäni. Se oli jatkuvaan kehittymiseen ja greideihin vakavasti suhtautuvalle nuorelle harrastajalle silmiä avaava kokemus! Myös helpompi kiipeily voi olla todella palkitsevaa.


Kivi onkin ehdottomasti vierailun arvoinen kohde kaikille Keski-Suomessa retkeileville!

Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

0 kommenttia :