Lähtökohta vastauksien miettimiseen on aika selkeä. Minulle tärkeimmät reitit ovat ehdottomasti ensinousuja. Jostain kumman syystä ensinousujen tekeminen on aina motivoinut minua kiipeilyssä ylivoimaisesti eniten. Reitin löytäminen, putsaaminen, muuvien miettiminen ja testailu, henkinen kamppailu ylä- ja alamäkineen... Prosessi kokonaisuudessaan tekee myös kiipeilystä erityistä ja se jää mieleen.
 |
| Muuvien työstelyä. Kuva: Siiri Uuksulainen |
Reitti sijaitsee siis Suonenjoen ja Leppävirran välisellä alueella, jonne on merkattu suht paljonkin erilaisia kivikeskittymiä. Talven 2012-2013 aikana olin tutkaillut näitä seutuja kartalta ja tehnyt erinäisiä merkitöjä mitä pitäisi käydä katsomassa. Kesällä 2013 kävin pyörimässä noilla seuduilla parikin reissua, mutta seudun kivet osoittautuivat liian pieniksi, laadultaan huonoiksi, jne, eli sitä mitä etsintäreissujen tulokset yleisimmin ovat. Kolmannella reissulla kuitenkin tärppäsi. Kävelin kivelle puskien takaa ja kun näkymä aukesi eteeni oli pakko haukkoa hetki henkeä. HOLY SHIT MIKÄ KIVI!!! Tämmöisiä löytöjä ei todellakaan tehdä joka päivä!!! Pari päivää löydön jälkeen törmäsin VOEMAlla paikalliseen intomieleen Niskasen Mikaan, joka näytti kuvia Retkipaikasta bongaamastaan "Tynnyrikivestä". Kylläpä muuten näyttikin tutulta!
Loppukesän ja syksyn aikana tulikin sitten vietettyä melko monta tuntia noilla seuduilla. Tuolloin sain avattua kiville muutaman klassikon, kuten esimerkiksi linjat: Paha arkkitehti (7a), Tivoli (7b), Huligaani (7b+), Homma (7b) ja Grande Vulgar (7c). Näitä availlessa putsailin kivelle myös muita projekteja joiden joukossa oli myös luolan perukoilta lähtevä pitkä kanttilinja, jonka työstämiseen päätinkin seuraavaksi alkaa keskittymään. Aloin etsiskellä muuveja ja parin session jälkeen beta hahmottuikin hyvin lukuunottamatta hänkkiosuuden loppua, jossa otteet kävivät liian huonoiksi ja niiden välimatkat pitkiksi. Sitten talvi alkoikin jo painaa päälle ja reitti tuo projekti jäi pyörimään mielen sopukoihin...
 |
| Muuvien työstelyä. Kuva: Siiri Uuksulainen |
Aloin kuitenkin ottamaan ennakkoluulottomasti yrkkää alhaalta asti ja sainkin linkattua reitin jo kahteen osaan heti kevään ensimmäisessä sessiossa. Seuraavassa sessiossa jäin samoihin tuloksiin. Pari hyvää yrkkää, mutta tipuin aina jyrkän osan lopusta. Yhtenä aamuna sain houkuteltua Pekkasen Jussin mukaan spottailuhommiin. Jussi oli menossa Rautalammin köysiprojekteille, mutta lupautui poikkeamaan matkalla ja tuomaan pari lisäpädiä paikalle. Riittävä määrä pädejä sekä henkinen tuki osoittautuivatkin toimivaksi reseptiksi tämän kyseisen reitin kanssa. Alastulo on hieman epätasainen ja hänkin lopun muuvailu tuntuu hieman ujolta jos alla ei ole hyvää päditystä. Lisäksi joskus kaverin "PIIDÄÄÄÄ!" huuto tuo suoritukseen juurikin sen muutaman prosentin lisäpotkun. Olin mennyt paikalle jo hyvissä ajoin lämmittelemään ja kun Jussi saapui paikalle niin olin jo enemmän kuin valmis laittamaan yritystä peliin. Lämppäillessä oli nimittäin tullut päälle se maaginen fiilis, että "nyt se menee". Pädit paikoilleen ja mankat kätösiin. Läpsis, läpsis, kaikki tuntui osuvan kohdalleen ja etenin hänkin lopun kruksiin todella helposti. Tehdessäni viimeistä vetoa kahvalle muistan miettineeni, että "ei tämä nyt näin helposti voi mennä!". Ei mitään ongelmaa, ei edes pumppua, jota olin odotellut. Pienet sheikkailut kahvalla ja loppukräkkiin, joka meni hämmennyksestä huolimatta kruisaillen. Topissa sain palkinnoksi aimo annoksen adrenaliinia, jonka elimmistöni oli suorituksen aikana kehitellyt. Jalat makaroonina kävelin kiveltä alas ja mietin, että kyllä elämä on ihmeellistä.
Näin se joskus menee kun asiat loksaksaa paikalleen. Kiipeily tuntuu helpolta kun muuvit tulee selkärangasta ja motivaatio on korkealla. Tällaiset fiilikset jää mieleen. Niitä kelpaa muistella vaikkapa autiolla saarella :-)
P.S. Vielä pari sanaa reitin nimestä. Niinkuin kaikki varmasti arvaavatkin, reitti peri nimensä suomalaisesta punkrockdokkarista. Olin sattunut juuri näihin aikoihin katsomaan kyseisen dokumentin ja jotenkin yhdistänyt mielessäni kehitysvammaisten kavereitten vilpittömän innostuksen punkin soittamiseen ja kiipeilijöitten innostuksen tehdä omia juttujaan. Mielestäni eräs maailman hienoimpia juttuja on nähdä, että joku on jostain asiasta todella innoissaan. Kiipeilyreitit ja etenkin ensinousut ovat vuosienkin jälkeen olleet asioita joista itse olen aina jaksanut innostua.
0 kommenttia :
Lähetä kommentti