Kevät

Kevään alku on mahtavuutta. Olo on kuin lehmällä laitumelle kirmatessa. Pitkästä aikaa on ollut siistiä, kun talven aikana on posseihin liittynyt uusia innokkaita kränkkääjiä ja onnistumisen elämyksiä on ulkokiipeilyissä tullut sen myötä vallattomasti. Mukavaa on ollut myös käydä kapuamassa vanhoja reittejä ihan tästä kotikulmilta ja ihmetellä greidauksen suurta mystiikkaa. Eräs greidaushelmi löytyy ihan tuosta muutaman sadan metrin päästä Beast-kiveltä. Virtasen Eroksen ja allekirjoittaneen toimesta tehtiin voimaimme tunnossa kyseiseen hienoon feissiin erinäisiä eliminaatti-treenireittejä, joista yhtenä hienona esimerkkinä LTHBOY (Lock those heelballs of yours). Varsinaisen Boulderbeastin kantaessa greidiä välillä 6b+-7A kysyjästä riippuen tuli tuosta puolet feissin otteista eliminoivasta linjasta 6A+. Aikamme pädeillä istuskeltuamme Eero poika alkoikin pähkimään, että miten tämä itse asiassa on matemaattisesti mahdollista, puolet otteista jätetään käyttämättä ja reitti helpponee kirjaimella? Varmaankin se selkeytti sitä...







Veeti on ollut myös liekeissä ja avannut ja toistanut Ihasjärven reittiklassikoita ja saanut myös avattua muutaman mukavan linjan. tämänpäiväinen Shadowfax 4+ pitääkin jo kuvien mukaisesti sisällään varsin napakkaa krimppailua.
Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

2 kommenttia :

Sam1 kirjoitti...

Nyt näyttää nuo Veetin krimpit kyllä sille, että taitaa olla poika isänsä jalanjäljissä myös tuolla greidausosastolla.

Joo, kyllä noilla Mikkelin oldschoolbouldereilla saattaa tulla vastaan parikin greidiä, jotka pistää hymyn huulille :-)

Anonyymi kirjoitti...

Go veeti go! T: evi