Taivaanrannan Maalari, 7c

Tikkilista lyhenee edelleen hitaasti mutta varmasti. Eilen sain mukaani kiipeilijäystäväksi Kauppisen Juhon Projekti ry:n vahvasta kiipeilijäkaartista. Juho osoitti vankkaa köysikiipeilykunnon löytymistä tikkaamalla vakuuttavan näköisesti hienon Rockpastorin 6c+, vain pienen ja hellän painostuksen jälkeen. Siirtyminen seitsemänteen greidiin tuottaa tulosta luultavimmin seuraavalla kiipeilykerralla, sillä sen verran vakuuttavan näköistä oli herran työskentely.

Itse onnistuin tekemään ilmeisimminkin toistonousun nykyään Aasiassa korviaan vaikuttavan Hautasen Eskon Taivaanrannan Maalariin 7b+/c. kallion muuhun linjaan verrattuna olisin tuon 7c:n kannalla, toki muut greidaajat ilmaiskoot mielipiteensä asiasta, jos uskaltavat. Reitti on toki hieman hankala greidata, sillä se on Suomi-tyylille uskollinen, eli koostuu napakahkoista boulderprobleemista. Reitin alku seurailee Saatsin Juhan Piina -nimisen oikealla puolella olevaa hänkkäävää kanttia, jonka jälkeen voi lepäillä puolivälissä sijaitsevalla släbillä vaikka tunnin. reitin toinen kruksi onkin napakampi ja ensimmäisellä kerralla reittiä yrkättyäni viime kesänä tuntui lähes mahdottomalle. Toki silloin +25 -asteen lämpötila ei auttanut, koska kruksissa on varsin pienehkö gaston-saideri, jolle tulee varsin paljon painoa. Kruksisekvenssi alkaa vasemmalla kädellä isohkosta läskipinchistä, josta vedetään oikealla kädellä juuri tuohon gastonsaideriin. Tämän jälkeen nostetaan vasen jalka oikean käden tasalla sijaitsevalle rampille ja lukotetaan vasen käsi halkeamaslotin kautta seuraavalle rampille. Vasenta siirretään paremmalle otteelle, jonka jälkeen voi klipata ja fiilistellä mukavilla hänkkimuuveilla ankkurille.

Puolivälin seisomarestistä huolimatta kolmen tähden reitti varsinkin muuvien puolesta. Reitistä kuva Juhon blogissa.
Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

1 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Johan on karpaasi kauhiassa vedossa!!!!!
T: Eero