Släbisti hänkissä, ylipainoko probleemana?









































MTK:n syvissä riveissä on vannottu tiukkasanaisesti, että vaikka lihavat ovatkin leppoisia niin leppoisia kavereita ei tässä osassa Savoa keväällä nähdä. Toivottavasti sukset saadaan kaivettua pian kesäteloilta, jotta padawaninkin mustavalkoisessa kuvassa näkyvät jenkkakahvat, elikkäs stidulaisittain "jenkkikset " saadaan kevättä kohti hiihdellessä kulutettua pois.

Omalla kohdallani lähes kauhunsekaiset tunteet aiheuttanut ylipaino kristallisoitui testatessani intin jälkeen ensimmäistä kertaa "Cooperin testiä" (kuva yllä) ja löydettyäni itseni toppikahvoista niin släbisti hänkissä, että pahaa teki. Ratkaisuna rullaaminen hylkeenä kiven päälle ja seuraavana päivänä soutamaan 15km ergosoutulaittella. Ensimmäinen ratkaisu oli hyvä koska siinä ei haavoittunut kuin ego, toinen taas kohotti haavoitettua keski-iän portista jo loikanneen miehen uskoa siitä, että vanhahkokin uros voi hukata ainakin laardia.

PS: reitti saa kyllä kolme tähteä.


Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

5 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Totta, ikävän helposti näyttää Seimaillekkin tuo lällykkä tarttuvan. Voin vain kiittää jotain että ei itsellä ole tuota ongelmaa, eikäkö mites nyt meni...

Noh pääasia lienee et sain tänää 6-0 turpii samilta sulkkiksessa. REVANSSIA OOTELLESSA!

-SINTTI-

Anonyymi kirjoitti...

Joku lihava kiipeilijä on aloittanaut myös läskikapinan

http://www.scarpa.co.uk/team/blogs.asp?TeamID=20


Täällä kiipeilyn periferiassa on huomauteltua selkäläskeistä vuosikaupalla, mutta ei ne lähde

Paavo

Anonyymi kirjoitti...

Niin niin, mutta siinä Oulun pohjavedessä täytyy olla jotain hämärää... Tai sitten se on tosiaan se Oulun poikien treenimetodi: yhen käen leuat ja otelauta. Ei sillä läskit lähe!

-Sami

minaattori kirjoitti...

mutta, mutta, mutta. Kun hyviä puolia hakemalla hakee, niin släbit sujuu varsin mallikkaasti, kun pönäkkä varsi antaa pitoa tossulle pienemmälläkin otteella.

Anonyymi kirjoitti...

Ai ai ai, on se niin mahtavaa kun saa taas kohta itsetäysin tietämättä pahoittaa kanssa ihmisten mieliä "niiden mielestä täysin alyttömällä diettaamisella ja kuntoliikunnalla".

Alla ote tulevasta.

-Missä antti on?
-Se on hiihtmässä
-Täh sehä lähti jo 4,5 tuntia sitten
-Nii i
-No se on varmaan nälkäne ku tulee
-Nii on mut ei se syö, se juo vaan protsku drinkin ja väittää et ei oo nälkä ku on vasta muka syöny

-SINTTI-
ps. tuntuu MTK:lla olevan huoli sokerijuurikkaiden viljelijöistä tulevaisuudessa. Mites ois äijät kiinnostaiskos ketään?