Ajattelin alkuun, että reittejä/ juttuja voisi julkaista syklillä yksi viikkoon, tahi kahteen. Koko kapuilukertomusten idean esittely kiipeily-ystäville on saanut viikonlopun aikana kuitenkin niin mukavan vastaanoton, että julkaisen jo toisen oman Autiosaarireittini tässä. Ensi viikolla juttusarjaan liittyy myös Mäntyharjun musta hevonen Paavo Ikonen ensimmäisellä reittikuvauksellaan.
Jos saamme tietoliikenneyhteydet toimimaan hyvin, niin ensi viikolla saamme lueskella myös kuvankauniin ja teräksenkovan Anna Laitisen edesottamuksia juuri loppuun saatetulta Espanjan retkeltä.
2. Tohtori Gaussin käyrä, 7c
Reitin ensinoustuani vajaa kymmenen vuotta sitten kuvasin fiiliksiä seuraavasti: Nimihän perustuu Herr Gaussin arviointimenetelmään, jolla ihmiskunta voidaan jakaa janalle ja jolta jokainen löytää oman paikkansa joko sen kapeasta kärjestä, kapeasta jälkijoukosta, tahi laveasta massasta siinä ja välillä. Vuosien analysoinnin tuloksena olen viimein myöntänyt itselleni, etten ole harmikseni erityisen lahjakas missään, mutta varsin innokas monissa asioissa, kiipeily mukaan lukien. Koska kiipeily lajina on kuitenkin varsin marginaalinen harraste, päässee 7c-vaikeusasteisen reitin avaamalla kerrankin tuohon kapeaan kärkiosaajien joukkoon (siis jos verrokkijoukkona on suomalainen 32-vuotias mies)." Tilanne on edelleen sama, lahjakkuutta ei ole löytynyt, mutta pikkupoikamaista intomielisyyttä useasti. Läheisten mielestä joskus jopa liian kanssa.
Ensinousupojojen ohella merkitystä Gaussin käyrälle tuo ehdottomasti sen sijainti yhdellä Suomen kolmesta hienoimmasta sporttikaltseista, Mustavuorella (toiset siis Nummi ja Simpeleen Haukkavuori). Oli mahtavaa olla yksi etuoikeutetuista kallion kehittäjistä muiden intomielten kanssa. Olin aiemmin avannut aika paljon bouldereita ja köysireittejäkin, mutta oikeasti jyrkän sporttireitin avaaminen ekaa kertaa avasi myös silmät arvostamaan ensinousupioneerien kuten Peter Hammer, Henkka Suihkonen, Rami Haakana, Teemu Ojala, Tatu Autio ja monien muiden valtavaa työtä ja panostusta kiipeilyn eteen. Itseltäkin meni reitin puhdistamiseen ja pulttaamiseen ennen kiipeilyn aloittamista pari-kolme päivää. Voi vain pohtia miten paljon moni noista pioneereista on käyttänyt aikaa kiipeilyn asemasta reittien ja kallioiden kiipeilykuntoiseksi saamiseen. Tätä seikkaa voi jokainen kiipeilyä aloitteleva nuorukainen pohtia, kun keskusteluketjussa tulee eteen kysymysmerkki reitin merkkaamisesta slingillä projektiksi. Kuriositeettinä puhdistusprosessiin voi mainita sen, että oikeasta silmästä meinasi karata näkö, kun puhdistuksen aikana halkeamaan laitettu ohjuricamalotti irtosi ja kimposi suoraan öögaan. Mies reitiltä alas, kiireesti autolla lasarettiin, antibioottisalva silmään ja lappu päälle. Kolmen päivän päästä oltiin taas kiipeilykunnossa. Huomiona siis se, että olkaa tarkkana kun käytätte ohjuripiissejä, momentti antaa niille aika kovan voiman...
Tuolloin tuli käytännössä pelkästään boulderoitua ja kyseinen reitti onkin Suomi-reitiksi siitä harvinaislaatuinen, että se on melko lailla kestävyyspläjäys. Reitti jakautuu käytännössä kahteen osaan: Alun n. 8-10 metriä on voimakestävyyttä vaativaa kauhomista jyrkällä profiililla. Alkupuolen kruksiin Ikosen Paavo keksi onneksi yhteisellä työstelysessiolla järkevämmän sekvenssin, kuin mitä olin itse ajatellut. Lipalla tulee jonkinlainen resti hyvällä kahvalla, mutta huonoilla jalitsuilla. Huonolla kestävyydellä ei siitä saa paljoa apuja, vaan on jatkettava seuraava 10 metriä pystyä profiilia ja varsin teknistä kiipeilyä ankkurille. Ensinousua tehdessä olin niin kokovartalopumpussa, etten meinannut saada nostettua jalkaa lipalle vika manttelissa. Reitin jyrkkyys yllättää joka kerta sille mennessä. Mustavuoren superjyrkkä pääfeissi saa aikaa jonkinlaisen vauhtisokeuden ja Gaussin juurella se näyttää lähinnä släbiltä. Reitillä totuus kuitenkin aina paljastuu ja tosiasiassa se hänkkää useamman metrin.
Ensinousujen osalta tulee aina jännitettyä sitä, mitä mieltä muut ovat omasta tekeleestä. Toisaalta tyhmää, mutta ehkä kuitenkin inhimillistä. Itse reittiinhän ei ilman rajumpaa chippausta juurikaan ihmeitä saa tehtyä, korkeintaan pyrkiä viemään pulttauksen avulla reitti järkevimmästä kohdasta ylös. Tämän reitin kohdalla olen itse kuitenkin tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Pulttaus on onnistunut, linja on hieno ja kiipeää hyvin ja kaiken kukkuraksi se on antanut onnistumisen elämyksiä myös monille kiipeily-ystäville. Romppaisen Samin nousu on jäänyt ehkä merkittävimpänä mieleen. Samin kestävyyskunto oli hänen reittiä kiivetessään ehkä omaanikin huonompi, mutta mies taisteli itsensä ketjulle käsittämättömällä ravista kättä kerran ja tee seuraava muuvi taktiikalla. Oksupumppu, mutta Mies toppiin.
Helmenä kakkuun pääsin vielä Kiipeily-Lehden kansikuvapojaksi Ramin ottaman mainion kuvan johdosta. Alla linkki Rami Haakanan ottamaan Galleriaan vuosien takaa:
http://www.slouppi.net/no_slouppi/temp/rami/Mustis080601/
0 kommenttia :
Lähetä kommentti