Herkuleita ja Paddington

Kevät on saapunut Itäiseen Suomeen ja vissiin Oululinjan alapuolella kaikkialle. Varmaan kiipeilyhistoriani varhaisin kevät, josko se tällaisena tulee säilymään.

Pihalle on Idässä ja Keski-Suomessa päästy jo joitain kertoja ja sisälle ei meinaisi malttaa mennä enää millään. Koposen Samin kiipeilyä olen päässyt kevään aikana todistamaan jo pariin kertaan ja voin ilokseni todeta, että ei ole Joensuussakaan mennyt talven treenit hukkaan ei. Sami on vakuuttavassa kunnossa ja intoa riittää ainakin saman verran, kuin ennenkin, ellei jopa hiukkasen enemmän. Kevään suoritteista Kreskianon Madonna-flash oli ehkä vakuuttavinta katsottavaa. Toki Toisen linjan istumalähtökin meni helposti ja tuloksena Kolmas Linja, 7C+.

Kolmas Linja, 7C+ from Antti Liukkonen on Vimeo.

Itselle kevään ensimmäinen uusi reitti sijoittui Jyväskylän Säynätsaloon ja on nimeltään Herkules 7B+. Reitti on Kaukon Jyrkin käsialaa vuosien takaa ja jostain syystä sitä ei ole koskaan tullut käytyä testaamassa. Viime viikolla pääsin kuitenkin paikalle Tuunaisen Ilan ja Kaukon Markon kanssa. Voiman määrä on kuitenkin vakioo ja siinä seurassa minulle ei sitä riittävästi löytynyt. Toka yrkällä keskisormeen reikä ja selkäranka naksahti. Päivä oli kuitenkin mukava ja Ilan suorite pienkerrostalon korkuiseen Black Motoriin hämmenti keski-ikäisen mieltä kummasti. Sylivälin mittainen toppimuuvi ei ole sellainen, jota itse lähtisin ikimaailmassa koettamaan. Toista se on kansankynttilöiden maailmassa…
Palataan Herkulekseen. Sovin jo lennossa, että pääsen lauantaina ottamaan uusintakierroksen reitille Jyskälän Saksavahvistuksen Thomaksen kanssa. Thomas oli aiemmin pannuttanut alas reitin topista (ajatuksena aika hiljentävä) ja oli enemmän kuin innokas antamaan uusintakierroksen. Pääsimmekin paikalle loistavassa kelissä ja Joensuun voemakas kolmikko (Sami, Antti ja Aleksi) saapuivat mukaan lisäpädien ja voimahalien muodossa. Samin hämmentävän varman flash-suorituksen jälkeen minun ja Thomaksen oli helppo nousta sendingtrainin kyytiin ja nousta ylös saman putken sisällä. Jos siellä suunnassa on liikkeellä, niin suosittelen reittiä ehdottomasti! Voeman määrän ollessa edelleen vakio, meille lähes kuolevaisillekin riitti oma osamme. Alla kuva lähetyskolmikosta.



Padawan Koposen osalta päivän valonhetket eivät päättyneet vielä siihen, vaan kotimatkalla nuorukainen kävi kellistämässä vielä Paddington Bearin 8A. Aikaa kului vartti… Ei mennä vielä ihan limitillä, ei. Turusen Antin videotallenne linkkinä.

Sami ja Paddington 8A from Antti Turunen on Vimeo.
Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

0 kommenttia :