...tai sitten ei. Sain eilen mahdollisuuden käydä tsekkaamassa poikien kiipeilyseinäviritelmän Salmisaaressa. Odotukset olivat hieman sekavat, kun olin nähnyt vain joitain suunnitelmakuvia ja yrittänyt hahmotella miten ne oikeasti käytännössä toteutuvat.
Halliin sisään astuessa häkellys olikin jo kohtuu vaikuttava, kun vastaan tuijottaa varmaankin yksi Skandinavian vaikuttavimmista kiipeilyseinämuodoista, elikkäs Kisaseinä. Kisaseinä isolla sen vuoksi, että se on oikeasti iso. 16metriä korkeutta ja vanhan liiton termein päälle kaatuvuutta vissiinkin yli 10 metriä. Ujoksi tuntee ihminen itsensä semmoisen alla. Pete esitteli ansiokkaasti päähallin muotopaneeli- yms. seinät ja olinkin jo pukemassa valjaita päälle, kun käsky kävi läähteä tsekkaamaan muutkin kerrokset. Seinäprofiileita löytyyki kolmessa eri tasossa ja hallin koosta kertoo jotain se, että eilen kiipesimme pääasiassa kisaseinän päällä olevassa hallissa jonka seinät ovat loivempia hänkkejä, mutta niilläkin korkeutta n. 14 metriä!? Näiden rakennelmien viereen nousee Rocktopia-seinä joka on siis näiden kummankin korkuinen 29 metriä. Siis kiipeilyä melekin samankorkuisella seinällä kuin Olhava.
Hehkuttelu seis ja kiipeämään. Köyden kanssa on tullut kiivettyä talven aikana alle 5 kertaa, joten hieman ujolle tuntui aloitus. Sain kuitenkin kiivettyä varsin mukavasti ja helmenä suoritettua Peten väsäämän oranssin erittäin hienon onsight tyylillä (n. 7a/+). Lisukkeeksi kiipesin yläkerrassa puolenkymmentä reittiä välillä 5b-7a. Mahtavuutta kiipeilyyn tuo se, että otteet toki ovat hyvässä kuosissa, kun niillä ei ole kiivetty kuin muutama kerta. Merkittävämpää mielestäni kuitenkin on se, että hallin lämpötila on suurimpaan osaan kiipeilytiloja verraten inhimillinen, eli viileämpi (poislukien meidän oma cave jäähallilla, jossa on tavlviaikaan pakkasta). Ihastuin Terassiseinän kiipeilyyn myös sen vuoksi, etä reitit menevät 3D-paneeleilla, jotka tuovat kiipeilyyn mielekkyyttä pienillä listoilla ja halkeamilla. Erona muotopaneeleihin on kuitenkin se, että muotoja ei ole liikaa.
Sitten kisaseinälle. Tällä hetkellä toppiin asti ei mene kuin yksi Grande Jorassiksilla varustettu sininen reitti (eli kaikkein isoimmilla kahvoilla). Seinän alla olo tuntuu kuitenkin ujolle, kuin ekaluokkalaisella liikuntatunnin alussa. Kiipeily sujuukin varsin mukavasti katon alle, mutta katossa missaan toehuukin ja hätäännyn, kun en oikein luontevasti pääse klippaamaan. Sturtsit ja beta Peteltä ja matka jatkuu toppiin saakka. Olo on kuin pikkupoikana skinijengin pahoinpitelyn jälkeen. Vartalo pumpussa, mutta mieli korkealla. Itse sanoisin, että kysseinenkin reitti on varmaan 7a, vaikka Laitisen Anna olikin sitä sandbäggäillyt 6c:ksi. Nuori neiti ei tunne voimiaan... En oikein usko, että tuolle seinäprofiilille saa alle seiskan reittejä, ellei ote ole niin iso, että sinne opääsee välillä istumaan sisään. Pete testaili vielä omaa projektiaan, joka oli puolivalmis ja muuvit näyttivät erittäin hienoille.
Toivottavasti pojat jaksavat keskittyä tulevaisuudessakin reittien laatuun, sillä nyt kiivetyt reitit olivat varsinkin hienoilla muuveilla varustettuja, joka ainakin meikäläiselkle sisäkiipeilyn suola. Hehkutukselta en oikein malta sanoa miinuspuoleksi kuin sijainnin. Samanlainen olisi mukava saada tänne provinssiinkin.
Seinä aukeaa varmaankin viikon-kahden sisällä, tarkemmat speksit: www.kiipeilyareena.com Suosittelen visiittiä ehdottomasti!
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
1 kommenttia :
kuulin "ujoja" huhuja, että olisivat poijaat imatralle tekemässä aikalailla samanlaista pytinkiä asiastaan innostuneina. joonas tuolla oli sementtiä rummussa pyörittelemässä ja lapion kanssa huitomassa jo.
ihan kiva juu, vaikka kotiseinä on aika hyvä sekin... niin, että tarviikohan tommosia nyt sitten tänne kuitenkaan...
:-))
Lähetä kommentti