Elämyksiä ilman onnistumisia

Olipas jännä viikko...

Sunnuntai 19.10. Nurmijärvi
Helsingissä satoi vettä, mutta jostain syystä päätimme Herra Siivosen kanssa lähteä kurkkaamaan Nurmijärven blokki ennen kuin boulderkeskus aukeaa. Kuinka ollakaan: kivi oli miltei kuiva ja sehän houkutti testaamaan "Zion train" -reittiä. Aluksi reitti näytti vaikealta, mutta kun muuveja lähti rohkeasti testailemaan, ne alkoivat aueta melko mukavasti. Noin tunnin työstön jälkeen muuvit alkoivat olla melko hyvin pulkassa ja aloin ottaa kokonaisyrkkiä. Totesin heti aluksi, että minulle sopivin beta on ehdottomasti suora hyppy sloupperiin, jota myös Marko, Sami ja Jarmokin olivat nousuissaan käyttäneet. Sain aikaiseksi viitisen hyvää yrkkää, jotka kaikki kaatuivat sloupista liusumiseen. Paras yrkkä pysyikin jo vähän aikaa, mutta luiskahti sitten irti. Close but no cigar...


Torstai 23.10. Jyväskylä
Paavon kanssa lähdettiin miehissä Jyskälään. Paavolla oli mielessä legendaarinen "Forte" ja miulla miltei yhtä legendaarinen "Marvin". Olin käynyt kesäkuun sateilla kerran testaamassa Marvinin muuveja ja tällöin harmaita hiuksia tuotti nimenomaan reitin toinen muuvi, jossa lukotellaan vasemmalla kädellä pienestä terävästä listasta oikea käsi ylös vierelle parempaan listaan. Reitin ensimmäinen pitkä lukkomuuvi taipui silloin melkoisen vaivatta ja nyt olikin siis tavoitteena saada toinen muuvi tehtyä ja sitten siirtyä kokonaissuorituksiin... Pienen työstelyn jälkeen toinen muuvi alkoi sujuakin melko hyvin ja ehdin jo miltei innostua että nyt tää menee! Ei muuta kun lähetysmankat käteen ja menoksi... Toisin kuitenkin kävi. Lukkomuuvi antoi sen verran vastusta, että kriittinen sentti jäi puuttumaan. Lista on sen verran pieni, että sinne ei voi heittää kättä dynaamisesti, vaan krimppi on saatava kaivettua kunnolla, jotta seuraavan muuvin saa tehtyä. Close but no cigar again...


Lauantai 25.10. Joensuu
Perhereissulla Joensuussa ja keli näyttää yllätyksekseni olemaan kuivamaan päin. Pikainen puhelu Penttisen Pasille paljastaa, että mielessäni pyörinyt "Mahjongg" sijaitsee melko ilmavalla paikalla ja saattaisi kenties olla kuiva... Parisen tuntia puhelun jälkeen löydänkin itseni taputtelemasta mankkaa erittäin miellyttävän kanttikomeuden kylkeen. Reilun puolen tunnin työstelyn jälkeen muuvit alkaa olla paketissa ja kanttikin kohtalaisen kuivana. Lähetysyrkkää siis... Reitti on tasainen, ehkä jokseenkin herkkä ja vaatii tarkkuutta otteiden kanssa. Muuvit eivät sinällään ole vaikeita, mutta kantista täytyy löytää oikeat kohdat ja asetella huukit huolella. Rajallisen ajan puitteissa saan aikaan neljä yrkkää, joissa tipun aina samasta muuvista. Muuvi on käytännössä viimeinen. Käsi osuu sloupille huonosti ja ehkä muutama pohjille tehty muuvikin saattaa alkaa painaa tällaisellä pössykkäkunnon miehellä... Aika loppuu. No sends. Jälleen close but no cigar...


Tässä yksi kännykkäkameralla napattu videopätkä yhdestä Mahjonggin yrkästä (video on muuten nimeltään "Katoamistemppu"). Huomioi myös että omituinen ääni ei kuulu kiipeäjästä, eikä kuvaajasta vaan Ranskanbuldoggi "Veikko" vääntää taustalla omaa 8a kataja -projektiaan.





Ehkä talvi ei tule vielä...
Share on Google Plus

About Sam1

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

3 kommenttia :

Ville Komu kirjoitti...

oi Mahjongg oi Mahjongg, se loppu on vain minunkin työstettävä ensin mieli koko sendiä yrittään....en vieläkään käsitä :)

Anonyymi kirjoitti...

aivan mahtava nimi videolla :-))

BaGsiE kirjoitti...

Hyvä yrkkä ja hienot pannut. Suorin vartaloin!