Jotain kuitenkin

Vaikka kelit ovatkin kohillaan, ei Mikkelin suunnalla ole saatu aikaiseksi suuria urotöitä. Onneksi edes muualla ihmiset ovat käyttäneet lähetyskelejä hyödykseen: onneksi olkoon minunkin puolestani Kikalle ja Ramille!

Jotain kuitenkin on täälläkin suunnalla tapahtunut. Viime viikolla Kissa Manninen kävi pyörähtämässä kotikonnuillaan ja vieraili myös paikallisilla kivillä. Monien reittien kohdalla jäi homma harmillisen lähelle lähetystä. Hitusen todistusaineistoa löytyy ainakin meitsin sivuilta... Muutamat kuvat ovat vielä käsittelyn alla ja tulee intteriin kunhan ehtii...

Sintti Aavonen lähetti viime viikonloppuna pikaisen Louhoksen visiitin lomassa Pöllövartio, 6b+ -reitin. Myös tästä kuvatodisteita edellä mainitulla saitilla...

Iso A Liukkonen täräytti Työväen boulderiin directi version "Työmies". Pienen jutustelutuokion päätteeksi greidiä uskallettiin veikkailla noin 7aaksi... Voitteko kuvitella että ensimmäinen arvio oli yllättäen "nooooo, ehkä kuusbee" :)

Koikkiksessa on nykyään 38 reittiä. Viimeisimmät näistä ovat kattokivelle syntyneet dyno "...ja hämähäkin vei" (6c+), Rider Of The Last Dayn extension versio (noin 20 muuvia) "Cooperin testi" (7a+/7b) ja pää-alueelle kivutut "Pullapilari" (5c), erittäin hieno hänkki "Buéno" (6c) ja hänkkikantti "Venäjä, Venäjä, Venäjä" (6a+) joka oli Sintin ensimmäinen kutosen fa! Onneksi olkoon Sintti!


Tässä jotain otoksia edellisistä:


Buéno, 6c



Sintti ja Buéno



Sintti ja Pullapilari, 5c



Sama reitti.



Sama reitti jälleen. Taustalla näkyy myös yyberhieno feissiprojekti.
Share on Google Plus

About Sam1

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

2 kommenttia :

sl kirjoitti...

Pojatpojat. Hämärästi nyt muistan kuulleeni MTK:n perustamisesta jostain. Hieno juttu, sinänsä, mutta ennen kun näitä keksitte kysykää lupa Espoosta tai vähintään Helsingistä. Omin päin tällasta... Ja mikä video? Oletteko videonkin tehneet? Missä se on ja kuka siihenkin luvan on antanut? Joku pyöräilevä ydinvoima-agitaattori? Ettekö ymmärrä, että sekin vaan etsii loppusijoituspaikkaa Mikkelistä.

Video tänne ja heti. Lähettäkää Espooseen.

Niin ja mikä paikka Vantaalla?

Kiitos.

minaattori kirjoitti...

Virallinen MTK:han on perustettu turvaamaan maanviljelijöiden etuja. Tämä kyseinen MTK (Mikkelin Työväen Kiipeilijät)on salaseura siinä missä SKEY:kin, eli kesyrottayhdistys (sillä erolla, että kiipeilyyn liittyvä SKEY on ilmeisesti rekisteröity). Joten epävirallisesti lupaa voidaan tiedustella vaikka jälkeenpäinkin. Tervetuloa syksyviileillä katsastelemaan Savon mestoja, mikäli kiipeily alkaa polttelemaan.

Kissa Manninen voisi varmaan antaa koordinaatteja Vantaan paikkaan.