Helsinki Adventure Night on ollut pystyssä jo toistakymmentä vuotta ja valanut kivijalkansa varsin syvälle suomalaisten (fanaattisten) kiipeilynharrastajien sielunmaisemaan. Viime vuonna tapahtuma siirtyi keskustasta Messukeskukseen GoExpo-messujen yhteyteen ja päiväksi valikoitunut perjantai olikin ehkä selkein pientä nurinaa aiheuttanut yksittäinen seikka. Maakunnasta tapahtumaan saapuessa ainakin osa tapahtuman annista jäi saavuttamatta, mikäli ei kyennyt töistä saamaan vapaata. Aika iso osa fanaattisimmista harrastajista olikin näemmä toiminut näin ja käynyt samalla tekemässä treenisetin jossain keskustan tuntumassa sijaitsevista halleista.
Päivän merkittävän laaja kattaus alkoi jo puolen päivän jälkeen Teton Gravity Researchin vapaalaskuleffalla FarOut ja jatkui seikkailupyöräilijä Toni Lundin kokemuksilla hänen osallistumisestaan Iditarod -seikkailukisaan Alaskassa.
Varsinaisen kiipeilyillan avaajaesiintyjänä toimi kiipeilyn monitoimimies Saku Korosuo. Herran edesottamuksiin varsinkin verbaalisella puolella on tullut törmättyä jo vuosia muun muassa kiipeilylehden kolumneissa ja hänen henkilökohtaisessa Haukkari-blogissaan (joka ei harmittavasti ole päivittynyt pariin vuoteen). Kyvykkyys sanan säilään oli siis jo tiedossa, mutta herra on lisäksi ilahduttavan viriili esiintyjä. Esiintymistä kanssakiipeilijäkatsojaystäväni kuvasi termillä "anteeksipyytelemätön" ja se oli omastakin mielestäni oikein osuva kuvaus. Pätkä piti sisällään sopivan määrän informaatiota bigwall-kiipeilystä, tarinointia oksettavan väkevistä kiipeilykokemuksista ja vakuuttavan määrän erittäin hienoja kuvia (hauskoilla videoklipeillä höystettynä). Pidin setistä erittäin paljon ja menen herran edesottamuksia katsomaan uudelleenkin, mikäli tilaisuus järjestyy.
Illan ensimmäinen Suomen videoensi-ilta oli HANin perinteitä kunnioittaen REEL ROCK, järjestysnumeroltaan 13. Reel Rock kunnioitti myös perinteitään. Neljästä lyhytelokuvasta yksi oli todella hyvä (Adam Ondra -henkilökuva), toinen hupaisa (Nopeuskiipeilyn promotointivideo) ja kaksi oli tehty, kun ne on ollut mahdollista tehdä. No ehkä jälkimmäisen arvona oli North Facen mainosvideona toimiminen.
Adam Ondran henkilökuvassa päästiin avaamaan jopa entistäkin enemmän sitä, että maailman paras kiipeilijä on aikamoinen erikoismies ja Saku Korosuon kaltaisesti anteeksipyytelemätön sellainen. Hilpeyttä herätti suuresti miehen kiepuminen lattialla hänen visualisoidessaan tulevia kiipeilysuoritteita. Mutta toisaalta saattaisin itsekin kiemurrella olohuoneen lattialla hupaisissa asennoissa, mikäli olisi mahdollisuus saitata 9a+... Nopeuskiipeilyn promotointivideolla oli varmaan tarkoitus hankkia uskottavuutta lajille näin Olympialaisten alla. Siinä tarkoituksessa ei onnistuttu, mutta onhan se lystikkään näköistä, kun kasvuhormonileukainen kaveri juoksee seinää pitkin ja käyttää lempinimeä "Iranin gepardi". Vai olisiko hän kuitenkin halunnut itseään kutsuttavan Lohikäärmeeksi? Jälkimmäisissä videoissa toisesta kaksi kaverusta pulttasi multipitch reitin Wadi Rumiin ja toisessa ihan oikeat kiipeilijät kiipesivät raparännejä Antarktiksella. Jos jälkimmäisestä opin jotain, niin sen etten säästä viimeisiä rahojani Antarktiksen kultaiselle graniitille.
 |
| Ikämiesharrastajilla oli mukanaan esim. Witness the Fitness -kansikuvalla varustettu Rock & Ice lehti nimikirjoitusta varten. |
Illan pääesiintyjänä toimi yksi aikamme merkittävimmistä kiipeilyikoneista, Chris Sharma. Osa meistä ikäihmisharrastajista olisi ollut valmiina pulittamaan lipun verran jo pelkästään mahdollisuudesta hengailla kyseisen pörröpään kanssa. Varsinaisena esiintyjänä Chrisu ei ehkä ollut maailman vaikuttavin, mutta hän itsekin pohti jo esityksen aluksi ettei tällaisia keikkoja tee kovin usein. Pikku takeltelusta huolimatta esitys saatiin läpi kauniiden kuvien ja muutamaan kymmeneen kertaan jo aiemmin nähtyjen videoklippien avustamana. Nimmarijonossa herra olikin jo paljon vapautuneempi ja turisi ihmisten kanssa lämminhenkisesti niin pitkään, että ohjelman loppuosan aikataulu meinasi hieman pettää.
Jos illan annissa jokin osio oli pienehkö pettymys, niin se oli Alppikiipeilystipendien (Finnish Alpine Award) jako. Jollain tapaa olen ymmärtänyt, että stipendin ideana on ollut kehitysnäkökulman lisäksi lisätä suomalaisen alppikiipeilyn näkyvyyttä ja tunnetuksi tulemista ja tällä kertaa se ei kyllä toteutunut. Oliko kyse tiukasta aikataulusta vai mistä lie, niin stipendien saajat vain kutsuttiin vastaanottamaan tunnustus, ilman että hankkeista kerrottiin mitään lisäinfoa. No joka tapauksessa stipendien saajat olivat:
Jonni Lappi ja Tapio Alaviiri: Koshtan (5151m ), Kaukasus: 800 euroa
Juho Knuuttila: Chamlang (7319m) , Nepal: 1600 euroa
Juho Knuuttila: Chamlang (7319m) , Nepal: 1600 euroa
Juhon ja hänen Kanadalaisen kumppaninsa hanke sai tukea myös Kanadasta, John Lauchlan Awardin kautta. Juho päivittelee lisätietoa hankkeesta lähiaikoina ja muistakin suunnitelmista olisi kiva kuulla lisää.
Illan pääleffana toimi "The Dawn Wall". Elokuva kertoo lyhykäisyydessään Tommy Calwellin ja Kevin Jorgessonin kuusivuotisesta ensinousuprosessista The Dawn Wall -nimiseen bigwall-reittiin Yosemitessä El Capitanilla. Reitti on vahva ehdokas maailman vaikeimmaksi kyseisen koulukunnan edustajaksi. Elokuva oli mielestäni oikein mainio kompromissi suurelle yleisölle suunnattua laatudraamaa ja kiipeilyn harrastajille tarkoitettua harraste-elokuvaa. Leffaa katsoessa kristallisoitui jälleen kerran myös Adam Ondran ylivertaisuus kiipeilijänä. Parivaljakolta ensinousuun kesti 6 vuotta työstä ja varsinaisen Pushin kesto oli 19 vuorokautta. Adam työsti ensimmäisellä Yosemite visiitillään reittiä parisen viikkoa ja kipaisi sen sitten 8 päivässä liidaten itse kaikki pitchit. Ja tiedän, ensinousu on toki haasteellisempaa tehdä... Kestää uudelleenkatsomisenkin kotona pullan ja maidon kera.
Esiintyjien ja kiipeilypornon lisäksi tapahtuma oli niin pullollaan kiipeilijätuttuja, että allekirjoittaneenkin kaltaiselle sosiaalisesti addiktoituneelle harrastajalle meinasi tulla ajoittain puhumisestä melkein ähky. Tapahtumalla on ehdottomasti oma vankka sijansa vuosittaisten kiipeilytapahtumien joukossa, mutta sijaintia on varmaan tulevaisuudessa hyvä pohtia. Synergiaedut GoExpon kyljessä ovat varmaan merkittävät, mutta leffojen ja esiintyjien kannalta tila musiikkeineen ja hälinöineen ei välttämättä toiminut aivan parhaalla mahdollisella tavalla.
Saiko rahalle vastinetta, ehdottomasti! Menenkö uudelleen paikasta riippumatta, ehdottomasti!
1 kommenttia :
"Jälkimmäisissä videoissa toisesta kaksi kaverusta pulttasi multipitch reitin Wadi Rumiin ja toisessa ihan oikeat kiipeilijät kiipesivät raparännejä Antarktiksella."
Tässä kohtaa kulmakarvani kohosivat. Sanotko nyt tosissaan, että nämä tyypit, jotka rakkaudesta kiipeilyyn ja paikkaan pulttaavat hienoimman näkemänsä linjan, roudaavat Atlantin takaa kovemman kaverin yrittämään sitä vaikka ei mennytkään, eivät ole oikeita kiipeilijöitä?
Missä menee oikean kiipeilijän raja? Onko se jokin greidi, tietty määrä sponsoreita vai tarpeeksi tykkäyksiä instagramissa? Monenako vuonna pitää näkyä helsinkiläisellä kiipeilyelokuvafestivaalilla valkokankaalla?
Toivon, että jokainen ihan oikea kiipeilijä saisi olla ihan oikea kiipeilijä mtk:nkin silmissä.
Lähetä kommentti