Emma "Träditsirpula" Karjalainen ja Liisa "Revontulia" Peltonen ovat tuttuja nimiä kaikille vähänkin innokkaille kiipeilymedian kuluttajille mainioiden blogiensa johdosta. Olikin enemmän kuin siistiä kuulla, että neidot olivat lähettäneet varsin ikonisessa maineessa olevan Washington Columnin ja vieläpä päivässä! Allekirjoitan Lauri Hämäläisen lausahduksen: "Ainakin ite oon innoissani kun mimmit lähettää tommoisia" täysin!
Onnittelut kummallekin reitin
kellistyksestä! Mikä on fiilis näin parin päivän jälkeen?
Tosi hyvä fiilis, kiitos
kysymästä!
Milloin saitte idean reitin
kiipeämisestä kaksistaan?
Mun haaveissa kyseinen reitti
oli ollut jo pari vuotta. Tällä reissulla oli sit sopiva tiimi kasassa, eli minä
ja Liisa.
Olitteko valmistautuneet
reittiä/ reissua varten jotenkin spesifisti kaksistaan, vai tekikö kumpikin
valmistavat treenit omilla tahoillaan?
Vähän treenattiin etukäteen
tahoillamme ja yhdessä käytiin kiipeämässä Reventeellä ja Haukkakalliolla ennen
reissua. Tärkein juttu on kuitenkin se, että me ollaan kiivetty tosi paljon
pitkiä päiviä yhdessä aikaisemmin, eli tiedetään miten toinen pärjää paineen
alla ja väsyneenä.
Tän reitin kohdalla me
suunniteltiin etukäteen tarkemmin mitä osuuksia kumpikin liidaa ja paljon aikaa
saa kulua per köydenpituus. Käytiin kiipeämässä toinen reitti vierestä (Royal
Arches), jotta tiedetään miten reitiltä poistutaan pimeässä. Edellisenä iltana
käytiin vielä haikkaamassa reitin juurelle ja vietiin samalla kiipeilykamat
ekan köydenpituuden alle. Näin meidän ei tarvinnut aamulla pimeässä etsiä
lähispolkua ja oltiin nopeammin reitillä.
Mitä treeni on pitänyt
sisällään?
Paljon kiipeemistä. Lisäksi
kerrattiin molemmat tahoillamme pelastusjuttuja.
Pitikö tekno-osuuksia varten
treenata erityisesti, vai riittääkö siihen vapaakiipeilykokemus?
Mä en ole ikinä kiivennyt
mitään tällaista pitkää missä on näin paljon tekno-osuuksia. Mutta oon
kiivennyt vaikeita reittejä, joissa oon joutunut vetään kamoista tai astuun
slingille, jotta pääsen eteenpäin. Puhtaat tekno-osuudet olis varmaan menneet
nopeammin, jos olisin harjoitellut. Hehe. Mutta tekemällä oppii! Liisa taas
purkaa stressiä toisinaan käymällä yksin teknoomassa Tampereen lähikallioilla.
Mutta kyllä me preferoidaan kuitenkin tota vapaakiipeilyä. Siksi me tämäkin
seinä haluttiin kiivetä päivässä – Koska me pystytään siihen.
 |
| Liisa valmistautumassa pendelumiin kp:llä 5. @Emma Karjalainen |
Washington Columnin
kiipeämisen haaste meille oli se, että teknoo vain vaikeat kohdat ja vaihtaa
vapaakiipeilyyn heti kun maasto on helpompaa. Sen vaihdon tekeminen tehokkaasti
oli yllättävän haastavaa, mutta siistiä kun oppii uusia juttuja tolleen
tekemällä. Tarvittiin vain tahtoa viedä homma loppuun saakka.
Oliko alusta saakka
tavoitteena kiivetä reitti päivässä (monet köysistöthän sen kiipeävät
yöpymistaktiikalla)?
Juu, reitin teknoaminen on
suoraviivaista (C1) ja paljon helpompaa vapaakiipeilyosuutta oli riittävästi.
Kun poistaa yöpymisen, haulaamisen ja lisää etenemisnopeutta kiipeemällä
vapaasti, säästää hurjasti aikaa. Meidän reput oli kevyet, koska ei tarvittu
kun 2 litraa vettä, 6 patukkaa per nainen ja kengät.
Miten varsinainen lähetys
sujui?
Tosi hyvin, jopa rennosti.
Tuliko missään välissä
epäuskoa/ epiikkiä?
Joo, poistumisella
hetkittäin. Oltiin topissa just, kun alkoi mennä pimeäksi, eikä me haluttu
lähteä tekeen normaalia poistumista reitiltä pimeässä. Se on semmonen jännä
kuru, josta ekat 30 minuuttia haluais haikata valosalla. Meillä oli virtaa
jäljellä, joten päätettiin haikata pidempää, mutta turvallisempaa polkua. Se
olikin sit 15 kilometrin kärsimysvaellus, kesti 9 tuntia päästä autolle.
Onneksi täysikuu valaisi upeasti Yosemiten jylhät maisemat.
Reitillä ei ollut mitään
ongelmia, mikä yllätti varmaan molemmat. Tiedettiin, että aamupäivällä sataa ja
tosiaan 10.00-16.00 satoi vettä ja rakeita. Mut sehän ei haittaa kun teknoo ja
on sadetakki. Meitä nauratti vaan. Kumpikaan ei ehdottanut tai miettinyt
pakittamista. Onneksi tuuli niin paljon, että kamat ja kivi kuivui nopeasti.
Sateessa oli se hyvä puoli, että saimme olla seinälla kaksin. Yleensä siellä on
vähintään kaksi muuta porukkaa, koska reitti on Yosemiten helpoin ja kuuluisin
big wall.
 |
| Washington Column vasemmalla Half Domea vastapäätä. |
Onko loppureissulle vielä
mitään erityistä suunnitelmaa, vai aiotteko vain nautiskella?
Joo, täällä on tosi paljon
reittejä mitä me halutaan kiivetä. Jahka tästä palautuu, niin mennään varmaan
kiipeen vaihteeksi vapaasti jotain. Tai ainakin yritetään. Moratorium taitaa
olla seuraavaksi listalla.
Onko Yosemite käymisen
arvoinen mesta verrattuna esim. Lofootteihin tahi Baugeniin?
On todellakin. Täällä
eläminen ja kiipeily on tosi helppoa, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Voi
lomailla kauniissa maisemissa ja kiivetä just niin helppoa tai vaikeata kun
haluaa. Moni taitaa kuvitella, että Yosemitessä on vain bigwall-kiipeilyä.
Todellisuudessa vapaakiipeily- ja boulderointimahdollisuudet ovat rajattomat.
Sään mukaan voi aina valita mitä tekee. Kiipeen pääsee joka päivä!
Vaikka me matkustettiin tänne
isompien seinien takia, niin ollaan kiivetty myös siistejä lyhyempiä reittejä
ja bouldereita. Parasta oli, kun meidän kaveri Iiro oli käymässä ja lähetti
Camp 4:n mega klassikon Midnight Lightningin päivän ekalla yrkällä tyylikkäästi
yleisön edessä.
Emma reissu-/
kiipeilykaverina?
Emma on vahva vapaakiipeilijä
ja velho köysitekniikoissa. Uskallan tehdä Emman kanssa helposti juttuja,
joissa pusken omia rajojani, koska tiedän, että Emma osaa toimia myös
ongelmatilanteissa. Kiipeilypäivien venyessä vuorokauden mittaiseksi on tosi
tärkeää, että kiipeilykaveri pysyy rauhallisena ja hyväntuulisena. Emma jaksaa
lauleskella, vaikka 7 tunnin haikkauksen jälkeen pitäis ylittää jääkylmä,
tulviva joki avojaloin.
Liisa reissu-/
kiipeilykaverina?
Liisa on mun luottokiipeilykaveri
isoihin juttuihin, välillä suunnitellusti ja välillä vahingossa. Varsinkin jos
teen itselle haastavia juttuja, tarvitsen kiipeilykaverin, johon luotan 100%.
Liisa ei hätkähdä mistään ja jaksaa kannustaa viimeiseen metriin saakka. Vaikka
jokin asia menisi pieleen, tiedän, että Liisa osaa toimia eikä luovuta. Joku
toinen olisi ehkä harkinnut pakittamista siinä kohtaa, kun on kiivennyt isolla
seinällä sateen ja tuulen riepottelemana kaksi tuntia yhtä köydenpituutta. Kun
kysyin, miten menee, niin Liisa nauro ja huusi, että: ”Helmee! Tosi hyvin
menee!”
Onnittelut vielä ja tsemiä
tuleviin haasteisiin?
Kiitos paljon ja kivaa kesän
alkua Suomeen!
Terkuin,
Emma ja Liisa
Linkkivinkit: Emma Karjalaisen vinkit Automatkailuun maailmalla ja Revontulian suositukset Kustavin kutosista.
0 kommenttia :
Lähetä kommentti