Kissa Manninen 7A+

Kissa Manninen. Yksi Mikkelin toppahousucircuitin kulmakiviä 2000-luvun alukpuolelta mightyn Eros Uros Virtasen toimesta. Sijaintina Karjaportin tienhaaran kallionseinämä ja haikkia parkkikselta n 7m. Muuvit oikein miellyttävät, vaikkakin kallio yläosastaan hieman raffia.

Pyngertelin kysseisen reitin pitkästä aikaa, kun kävin viikko sitten tekemässä viereiseen projektiin (Teuvakka) ensinousun. Itsekseen patjalla pylllistellessä ja Tracy Chapmanin kiukkuisia lyriikoita kuunnellessa olikin aikaa muistellessa kyseistä jaksoa Mikkelin pienen mutta innokkaan kiipeilyscenen historiassa. Nykyään jo keski-ikäistynyt ja golffin myötä ranteita vahvistanut Virtanen jätti jälkeensä seudulle paitsi hyviä greidejä, niin ehkä merkittävämmässä määrin myös elämään jääneitä elämänviisauksia. Seuraavassa Top3-elämänviisaudet onnelliselta isältä (gaussin käyrän olen kyllä muodostanut minä):

1. Jos et tee tänään, niin ei tule tehtyä huomennakaan

2. Sillä se lähtee, millä se on tullutkin.

3. Walk like an egyptian

Kahta ensimmäistä elämäntotuutta seudun posset käyttivät innokkaasti, jos ei nyt sitten hirveänkään tehokkaasti kaikessa harjoittelussa ainakin vuosien 1999-2005 välillä. Kaikki sisäkiipeilyharjoitukset pyrittiin päättämään leuanvetokilpailuun ja kunkin itseään vähänkään kiipeilyn harjoittelijana pitävän piti kyetä tekemään 40 käsinkohontaa, elikkäs leuanvetoa. Ei siis ihme, että seiska-a olikin melko lailla maksimi vuodesta toiseen kiipeilyn osalta. Viimeistä totuutta pyrin itse toteuttamaan kaikilla kiipeilyreiteillä ja löytämään niistä drop knee -muuvin, oli sitä siinä, eli ei.

Kissa Manninen 7A+ from Antti Liukkonen on Vimeo.

Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

7 kommenttia :

Sam1 kirjoitti...

Oi niitä aikoja... Täytyy sanoa, että ihmeissään oli kiipeilyharrastuksen aloittaja, kun täytyi heti alkuun kiskasta 40 leukaa (Kiipeilyreenin päälle toki). Hetki kului, että meni tuo luku itseltä rikki...

Mie muuten nostaisin tuolle listalle vielä VirtaEvin kuvauksen järjettömän vahvasta kiipeilijästä: "Voimassa vahva, mutta viisaudessa väärä".

Täytyy sanoa, että on muuten eräänlainen kulttihahmo tuo Eero.

Respect.

minaattori kirjoitti...

Näin keskustellenhan jää hiukkasen sellainen "In Memoriam" -fiilis, mutta mieshän on kyllä elämänsä mieskunnossa. Toiveena toki vahvasti se, että palaisi vielä joku päivä kiipeilyn pariin...

P.I. kirjoitti...

Antti tekee dynaamisia muuveja videolla! Ei voi olla?

minaattori kirjoitti...

Kaikkea ihmeellistä sitä photoshoppaamalla saakin aikaiseksi...

Anonyymi kirjoitti...

Hieman off-topic, mutta minkä merkkiset noi housut on? Oon vastaavia ettiny mutta ei oo vielä tullu vastaan..

minaattori kirjoitti...

Pöksyt on klassiset Verven Yojimbo pantsit. Itse ostin ekat joskus 90-luvun lopulla Mallorcalta ja kuluttanut kesäkapuiluissa muutamat sen jälkeen. Jälleenmyyjää ei Euroopasta löytynyt, mutta itse herra Verve Christian Criffith postitteli sellaiset keväällä huokeasti amerinkanmaalta, kun laitoin viestiä. Chrissen mailiosoite löytyy Verven sivuilta (www.verveclimbing.com)

Eero kirjoitti...

Otan kaiken kirjoitetun kiitollisena vastaan. Huomaan myös sen, että aika kultaa muistot. Liukkosen Pranasta eli Mikkelin kiipeilyn Pate Mustajärvestä voisi kirjoittaa vastaavassa tyylissä trilogian. Totean kuitenkin vain sen, että Antti itse lienee suurin syyllinen noihin leuanveto kisoihin. Koskaan ei treeni saanut tuntua hyvältä:)

Herkistyen EVi