Köysittelyä Halssiksessa ja pulterointia Huriksessa!

MTK:n köysijaoston kaksi ja myöskin ainoat Antit suuntasivat kokkansa maanantaina kohti Jyskälän köysighettoa elikkäs Halsvuorta. Toisella Anteista tavoitteena avata ulkokiipeily kausi ja toisella muistella mieliin jo aiemmin työstetyt muuvit reitteihin Leipä karkea ja Kiasma (Kiasmaan on tainnut kyllä lähetyskin olla melko lähellä). Keli arvelutti hieman, pakkasta ehkä about -2-4 astetta ja mikä parasta ajoittain tuuli puhalsi mukavasti. Tietty lähtö meininkinä oli kohtuu aikainen n.0730, joten taivaalla olleesta auringostakaan ei ihan heti ollut apuja.
Konkari laski köytensä ensin Leipä karkealle ja muisteli kohtuullisen vaivattomasti muuvit lähetyskertaa varten plakkariin. Seuraavaksi oli meitsin vuki ja reittinä Multasormi, syystä tai toisesta en lähtenyt ylistä viemään vaan aattelin että doggailen ensin muuvit pakettiin ja lähetän sitten reitin, noh näinhän siinä kyllä loppujen lopuksi tuli käymään (onneks).
Alun kolme muuvia mitkä aikaisemmilla kerroilla on jäänyt tekemättä (pikkulistoilla vertikaalia) meni nyt lähetys yrkällä helposti, mutta noiden muuvien työstäminen ei minkään laisella alkulämmittelyllä muutaman asteen pakkasella ja tuulessa ei ollut kivaa. Yhden muuvin jälkeen karkas tunto sormista ja 3-5 muuvin jälkeen karkas tunto varpaista.
Lopuksi Iso-A tyyppäs vielä muuvit Kiasmaan, joka on kyllä yksi keskisen-suomen kiipeilyllisiä helmiä.
Seuraavana päivänä oli vuorossa boulderointi kauden avaus meikäläisen osalta ja tämä oli tuleva tapahtumaan Huriksessa ja kyllähän siinä possessa kelpas kausi avata. Vahvat vellokset Marko ja Jyrki oli vierailulla Huriksessa, tsekkaamassa muutamat klassikot ja parit uudet projektit, S-linnan vahva härkä Mika oli myös paikalla ja tietty mikkelin kiipeilyn Bernd Zangerl elikkäs Sami.
Ensin vuorossa oli Hämeentien kivet, jossa jo klassikoksi muodostunut upea Hämeentie sai lähetyksen Jykän toimesta ja muutaman voisi jopa sanoa hyvän yrkän meikäläisen toimesta. Tällä kertaa vaan jännäkakka taisi yllättää ylemmissä muuveissa, jossa en tohtinut kokeilla vasemman käden vetäisyä sloupperille, vaikkakin fiilis oli ihan jees. Toisella ja aurinkoisemmalla puolella kiveä Sami ja Mika työstivät kreskiaanon kanttia joka lopulta saikin ensinousun Samin toimesta ja nyttemmin mäjäys tunnetaan paremmin nimellä "Orpheus" ja vaikeutta 7C+:n verran. Myös Mikalla Orpheuksen lähetys oli kyllä hilkun päässä. Marko tsekkaili alku muuveja kreskiaanon istumalähdölle, joka kyllä näytää TIMAKALTA. Ja taisipa herra siinä jossain työstelyn lomassa todetakin että "tästä pikkulistasta joutuu vetämään ihan v...n kovaa", epäilijöitä tuolle toteamukselle ei ollut.
Seuraavaksi pyörähdettiin nopeasti Nokkaeläin kivellä, jossa herrat katsastivat ko. kiven kattolinjaa ja sen mahdollisuutta kiivetä. Samalla kivellä oli myös pari projektia, joista toiseen Mika loikkasi ensinousun "Tiivis tunnelma" ja vaikeutta arviolta 7A-7B:n verran?, ja perään Samin toisto loikka, kyseessä makea tupladyno hienolla swingerillä.
Seuraavaksi karavaani suuntasi Kauppa-auto kivelle, jossa Jykä kiipusteli Aurinko oilin ja johon myös meitsi antoi muutaman yrkän ja Samin hyvän vinkin jälkeen rupesin samaan vähän juonesta kiinni ja vahva usko jäi että kerta tai pari niin reitti saattaisi kellistyä. Aurinko oilin viereen toinen vahvoista veljeksistä eli Marko oli hyvin lähellä kiivetä uuden hänkkipätkän vai olikohan kyseessä istumalähtö johkuun seisomalähtöön, eniveis istumalähdön muuvit oli kyllä todella maikeita ja myös yllätys yllätys vaikean näköisiä.
Muutama otos päivän tapahtumista...

Sami ja Orpheus, 7C+

Sama mies ja reitti.


Mika ja Orpheuksen viimeinen tiukka muuvi.
Jykä ja Kreskiano, 7C+, close but...
Share on Google Plus

About Sintti

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

0 kommenttia :