MTK:n (köysi)kiipeilyosaston innokkaat jäsenet, eli kaksi isoa A.ta käväisivät viime viikon lopulla tutustumassa stidun urheilukiipeilytarjontaan Klöverbergetillä ja matkan varrella piipahdettiin myös Lammin kalliolla.
Kiipeily kummallakin kalliolla on varsin mainiota ja välillä kaksikko sai onnistumisen ja toisella välillä myös epäonnistumisen elämyksiä. Itse sain merkatqa scorecardiin Lammilta Käpylehmän 6a+, Clip-upin 6b ja Käpyjaskan 7b. Kaikki mainioita reittejä, toki viimeisin hieman pienehköillä otteilla varustettu. Isompi Antti lähetti vakuuttavasti Käpylehmän ja vahvisti greidin hienouden. Lammin reitit ovat Suomessa tietyllä tapaa varsin ainutlaatuisia, sillä kuutosen greiditkin ovat kiipeilyllisesti varsin antoisia pitäen sisällään mukavia muuvivalikoimia. Pakko edelleen mainostaa kallion oikean laidan Laudaturia 7a, joka on greidissään yksi hienoimpia, jonka olen kiivennyt.
Retken seuraava stoppi oli Otaniemi, jossa vietimme opiskelijaelämää kaksi yötä ja tulimme Antin kanssa siihen tulokseen, että paljon pitäisi Niilissä vettä vaihtua, jotta oman elämänsä vaihtaisi takaisin opiskelijaelämän rientoihin. Toki toisen illan bassonjytke naapurikämpässä oli retkeä tietyllä tapaa maustanut hetki. Odottelimme hetken kutusa teekkareiden toogabileisiin, mutta sitä ei ikinä kuulunut.
Takaisin kiipeilyyn. Retkemme toinen kohde oli yksi suomalaisen sporttikiipeilyn mekoista, eli Klöverberget. Turhaan eivät Peter ja Rami olleet kalliota kehuneet, sillä se oli jopa Mustavuoren jälkeenkin erittäin vaikuttava. Mustikseen verrattuna kalliosta tekee ainutlaauisemman sen laajempi tarjonta, sillä alapään seiskojakin löytyy varsin vaikuttava kattaus. Retken teemana oli määrä ja laatu ja siinä onnistuimme kohtuullisesti. Itse sain tikattua kalliolta melko lailla ne reitit joita sieltä näin kallioneitsyenä lähdin hakemaankin: Superhero 6b (os), Jag är Trött 6b+ (os), Kaarle Kahva 7a (flash), Hullu Puuparturi 7a, Mikä Mikä Maa 7a+ ja Paha Paha Portsari 7a+. En osaa kyseisistä reiteistä ehkä nostaa mitään muita paremmaksi, mutta kaikki olivat varsin hienoja elämyksiä. Antti teki systemaattista työtä Jag är Trötin kanssa, mutta tällä kertaa tuloksena oli Not even close, but cigar, eli vikasta napakammasta muuvista useammat sturtsit. Kyseessä olivat siis Ollin oppivuodet, eli muuvimuistin parantamista aina kun sulkee illan pimeinä tunteina silmänsä. Toivottavasti syksyllä viileiden aikaan olisi mahdollista päästä kalliolle uudestaa, jotta voisi koklata ainakin Tres Chiciä, Vitamin M:ää ja Hydraa, jotka kaikki näyttivät kiinnostaviltä. Toki samalla voisi ottaa annoksen oppituntia ja nöyryyttää itseään Vacuumissakin.
Pakko myöntää, että kyllä Stidustakin löytyy näköjään laadukasta kiipeilyä, varsinkin jos sinne saadaan lanseerattua alppilähdöt, jotta MannisMikkokin pääsisi ihmisten aikaan, eli ennen aamukahdeksaa viileille kapuilemaan.
Suomikiipeily on näköjään päässyt myös maailmankartalle (tai ainakin Italian): Perttu Ollila ja TradMaster
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
0 kommenttia :
Lähetä kommentti