Tyhmästä päästä kärsii koko....


Kiipeily on erikoinen pakkomielle. Sitä ei osaa pysyä poissa mestoilta silloikaan kun syytä todella olisi. Viime sunnuntaina sain päähäni käydä videoimassa It's raining menin... Keuhkoputkentulehdusdiagnoosista ja antibioottikuurin aloittamisesta oli kulunut jo pari päivää ja olo lähenteli siedettävää, joten ei muuta kuin menoksi. Ei mennyt.
Loppupäivästä menin Katan kera Turunvuoreen, jossa oli tarkoitus vaan hengailla ja varmistaa. Tuli kuitenkin limaisten yskösten säestämänä tuikattua yläköydessä mm. Isä aurinkoinen, Mukkelis makkelis ja Hikinen iltapäivä. Kannattiko?
Noh, huomenna on uusi aika lääkäriin, joten ainakaan töihin menosta ei tarvinne murehtia. Sveitsin taikametsä tosin kutsuu jo vajaan viikon päästä ja toivottavasti jälkitaudit on siihen mennessä sairastettu.

Nimimerkillä: Koskahan sitä oppii??
Share on Google Plus

About Mikko

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

1 kommenttia :

Sam1 kirjoitti...

Voin yhtyä hyvin tähän Mikon tarinaan... Toissapäivänä Mustavuoressa tuli tehtyä eräänlainen töllöntyö, joka laskettane samaan kastiin Mikon otsikon kanssa.

Laskeuduin oman projektini yläankkurista amatöörimaisesti siten että jätin varmistajalle tulevan köyden kiipeäjän köyden taakse. Alhaalla ollessani huomasin tämän, ja sen sijaan että olisin lähtenyt kiertämään uudestaan ylös ja laittamaan köyden kuntoon, vetäisin sen parista ekasta jatkosta läpi ja ajattelin kurotella sen takaisin alas jatkovarren avustuksella. Kas kummaa, kun köysi oli melkoisen korkealla ja kurottelu ei ollutkaan ihan niin helppoa. Otin tukea kallion kyljessä sijaitsevasta hyvästä listasta ja kurotin jatkovarrella köyteen. Juuri kun olin kietaisemassa varren köyden ympäri, niin ote napsahti irti ja iskeydyin alla olevalle, viettävälle liuskakivelle ja poukkoilin muutaman metrin alas pöpelikköön. Keräiltyäni itseni pystyyn, tarkistelin ruumiini eheyttä ja huomasin että vasemmassa kädessäni, ranteen kohdalla ammotti syvä ja kerrassa yököttävän näköinen haava. Eipä muuta sitten kun painesidettä haavaan ja kimpsuja kasaan... Tuntia myöhemmin olin Mikkelin keskussairaalassa paikattavana. Lääkärisetä tuikkasi kolme tikkiä ja kertoi että olin osannut valita hyvän paikan haavalle: sentti vasemmalle niin pikkurillin jänne olisi mennyt poikki ja kolme senttiä oikealle niin valtimo olisi revennyt...

Pakko tietysti todeta näin jälkikäteen että onni onnettomuudessa ja selvisin todellakin säikähdyksellä, mutta osaisikohan sitä ensi kerralla olla aliarvioimatta tämmöiset "hasardin paikat"...