Pala korsujen kätköstä ja tulevia koitoksia!

Ihan vaan mainitakseni aattelin lähteä kavaltamaan kuinka Timo "The natural born killer"Kekkonen kellisti 11.7. kuluvaa vuotta Turunvuoresta Mukkelis makkelis (6a) nimisen greidin. Olihan se solidi suorite ja mikä vielä hienointa ni jätkähän aukas ekan kuudennen greidin köysimeiningeissä. Ja kuulemma lisää on luvassa kunhan vaan kiireiltään kerkiää...

Ja sitten tuleviin koitoksiin. Erään menneen tapahtuman (tiedätte kyllä minkä) innoittaneena päätettiin Antin kanssa olla tämän vuoden MTK:n ÖLYMPPIALAISTEN järjestely vastaavat. Kyllä luitte aivan oikein, tulevan syksyn aikana tullaan järjestämään MTK:n ÖLYMPPIALAISET. Ajankohdaksi suunnittelimme jonkin vlopun syyskuulta. Siispä lähetelkäähän meille sähköpostiin ajankohtia milloin pääsette osallistumaan (anttiliukkonenÄThotmail.com / asiivonenÄTsuomi24.fi). Lajit tulevat olemaan laidasta laitaan, jotkut fyysisesti vähän kevyempiä, mutta tarkoitus on myös kaivaa esille se kuuluisa "kalmanpumppu". Pyydämme myös että jokainen laittaa meille sähköpostiin vapaasti ehdotuksia lajeista, toki muistakaa että todennäköisesti ehdotukset tullaan hylkäämään. Ja kaikille tiedoksi että meininki ei siis ole mitään hauskaa poika porukassa puuhastelua vaan numerolappu rintaan ja mehua maalissa.

Että tämmöstä meininkiä on luvassa, ja tietysti voittaja palkitaan ja viimeistäkin myös muistetaan.....

-ändi-
Share on Google Plus

About Sintti

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Tärkeää on muistaa, että suoritukset tullaan arvioimaan klassisella normaalijakaumalla eli Gaussin käyrällä. Kysseisen arviointimenetelmän toimivuuden on ystäväni Eero "Eros Uros" Virtanen oivasti perustellut seuraavasti: "Gaussin käyrällä kohdataan ja varmaa on, että jokainen löytää sieltä itselleen sopivan paikan". Suosittelen esimerkiksi lenkkaritossujen laittamista ja niiden ulkoiluttamista. Vastaavasti myös pyöräilystä tahi vastaavasta voi olla hyötyä.

T: Järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin että tännehän voisi varmaan laittaa niitä kilpailuehdotuksia joten:
-mini triathlon 200 uinti, 20km pyöräily ja 4km juoksu.
-alamäki juoksu (mahd. jyrkkä ja puinen alamäki metsämaastossa. lähtö ja maalinauhat merkitty muuten vapaa reitti. kaikki suojukset sallittu. nilkkojen teippaus pakollinen)
-Eero-