Andy keväisessä Fontainebleaussa

Kuten Andy lupasi pari-kolme viikkoa sitten, teemme pientä koontia miten retki keväiseen Fontainebleauhun sujui. Tikkilista on varsin vakuuttava, vaikka nuorukainen oli hiukkasen huolissaan boulderkunnosta, kun valmistautuminen tapahtui köysikiipeilyllä Siuranassa. Selvitetäänpä mitä seuraavanlaisen tikkilistan (3x8B, 2x8A+ ja 7x8A) suorittaminen kahden viikon aikana vaatii.

Andy kiipeämässä Londiniumia 8A+ @Ilari Kelloniemi



Moro. Keväinen retki Fontsuun on takana ja ilmeisimminkin sujui aika mukavasti? Mitkä on päällimmäiset mietteet reissusta?

Reissu oli tosi mukava. Vaikka itsellä ei ollut aikaa olla paikan päällä kuin kymmenisen päivää, niin pääsin kiipeämään kuitenkin todella hyvin. Alkureissusta keli oli hiukka kosteahkoa, mutta muuttui paremmaksi loppua kohden ja kiipesinkin viisi päivää putkeen, kun tiesin, että ihan reissun loppuun lupasi taas sateita.

Gite oli ihan huippu sekä majoitteen tason, että sijainnin puolesta. Sijainti keskellä alueita on plussaa, kun metsä on niin valtavan laaja. Myös porukka (Ilari, Piia, Henna, Jannunen, Habakoski ynnä muut) tekivät reissusta omalta osaltaan vielä paremman.


Jacky Godoffen ensinousema CÉtait Demain 8A. Tuntuiko benchmark 8A:lle?

Olin koittanut aiemminkin ja aina on tuntunut tosi vaikealle. Voisin kuvitella, että osa otteista on nykyään aika tavalla liukkaamman tuntuisia kuin aikoinaan ja niistä saa puristaa kyllä todella kovaa. Hieno ja superklassikko. Kruksissa vasen käsi pitää saada vedettyä underiin, johon pääsemiseksi pitää päästä nousemaan aika korkealle. En oikein saanut vedettyä oikealla kädellä tarpeeksi kovaa, joten käytin vasemmalla jalalla sellaista superpientä otetta, jonka avulla sainkin pidettyä kummatkin jalat seinällä ilman swingiä, jonka suurin osa joutuu reitillä ottamaan. Mukava fakta kyseiseen reittiin on myös se, että ensinousu on tehty herra Godoffen toimesta vuonna 1984 :-)


Londinium 8A+. Monille aika haastava testpiece, eikö sulle ollutkaan ihan niin haastava pläjäys?

Londinium on aika korkea pilari  (n. 6m). Koittelin eka muutaman yrkän alkua ja ekalla kunnon yrkällä tipuin tokavika otteesta. Seuraavalla se menikin ja kun sekvenssi oli hallussa, kiipesin sen vielä toistamiseen kuvia varten. Pientä kompressiota ja hiukan hämäriä muuveja (pieniä jalitsuja ja enempi teknistä kuin voimallista). Tykkään fonsukiipeilyssä juuri sen teknisyydestä ja tämä oli sitä parhaimmillaan.

Tarkkaa jalkatyöskentelyä Londiniumilla @Olli Antikainen

Tajine 8B taipui tällä kertaa ilmeisesti suht helposti, oliko beta kohdillaan, vai auttoiko valmistautuminen köysikiipeilyllä.

Totta. Tällä kertaa se meni mukavasti ja kiipeily tuntui hyvälle. Tipuin kyllä topista kerran, mutta muutin hiukka sekvenssiä ja toppimuuvi menikin lopulta lukottamalla. Mukavaa oli, että kiipeily tuntui olevan kontrollissa ja tuntui siltä että reitin olisi voinut kiivetä heti perään vaikka uudelleenkin.

Onnistunut revanssi Tajinen kanssa @Olli Antikainen


Tube 8A

Tämä näyttää hiukka kämäiselle, mutta kiipeää poikkeuksellisen hyvin. Pari polvijamia ja hienot otteet.  Bonuksena se, että se meni vielä samana päivänä Londiniumin ja Tajinen kanssa (kuten asuvalinnoista voi päätelläkin ;-)

Tube 8A @Olli Antikainen


Délire Onirique 8B. 27cragsissa kuvasit reittiä termillä "blind slap", mitäs se käytännössä tarkoitti?

Reitti lähtee parista feissillä olevasta krimpistä, joista vedetään oikea käsi lipalle ja toinen käsi viereen. Kruksimuuvi on outo veto kiven päälle, johon on vedettävä niin, että vartalo paino jää lipan alle. Muutoin toppiote on niin huono, ettei siinä pysy. Tämä on aika vähän kiivetty reitti varmaan just tuon outouden takia.


Magic Circus 8A näytti videolla hienolle, miltä itse loikka tuntui?

Harvinainen tupladyno pariin slouppaavaan halkemaan. Oikea käsi pitää pystyä vielä samalla jammaamaan. Toppimantteli on kyllä vielä aika tarkka, mutta tuntui onneksi aika varmalle.

VIDEO


Jäikö muista reiteistä joku erityisen hyvin mieleen?

Taipan assis 8A+ oli hieno. Hassu istumalähtö. Reitin toppi on toki vaikein osuus, mutta alkumuuvit tuo lisää vaikeutta.

Superklassikko Rubis sur longe 7b+ meni flässinä. Oli itse asiassa lepopäivä, mutta oli pakko kiivetä kun se oli niin hieno. Klassikko-osastosta jäi mieleen myös Megalithe.

Kiipesinkin tällä reissulla aika tavalla juurikin klassikoita ja niissä harvoin osuu harhaan.


Tuliko testattua mitään vielä vaikeampaa (Big Island, tai sen assis...)?

Hiukka tuli alkureissusta kokeiltua jotain hiukka vaikeampia (Kheops assis ja Gecko assis), mutta keli oli niin kostea etten alkanut niitä enempää työstelee.

Tajine 8B @Olli Antikainen


Millä kengillä kiipeet fontsussa?

Tällä kertaa otin  mukaan Futurat ja naisten Solutionit. Futura on fonsun kiipeilyyn ihan huippukenkä jos vain osaa kiivetä noilla no-edge tossuilla. Naisten Solution on hiukka miesten mallia pehmeämpi, joten valkkasin sen siksi fontsuun. Itse asiassa odotan tosi paljon myös uutta Skwamaa, mutta en ehtinyt niitä vielä reissuun saamaan.


Onko ennen Ceusen reissua vielä matkasuunnitelmia? 

Ei, enemmän treeniä ja töitä. Nyt varsinkin boulderointia ennen boulderliigan finaalia ja mahdollisia Sisu-Masterssia.  Boulderia tulee varmaan treenattua aika paljon ennen reissua muutoinkin, kun siellä kestävyyskondis nousee joka tapauksessa.


Oletko käyny muuten testaamassa Nallen Circus Elephant Syndromea?

Circus Elephant Syndrome on mielessä tälle keväälle, josko se vain kuivuisi tarpeeksi nopeasti ennen reissua. Menen varmaan lapioimaan siitä topin lumettomaksi, jotta se kuivuisi nopeammin. Olen joskus tyypännyt yläosan yliksellä ja se menee kyllä. Vaikein osuus on alkuvaiheessa, varsinkin yksi huukkimuuvi joka on kyllä todella vaikea. Kokonaisuudessaan tämä on aika paljon vaikeamman tuntuinen kuin esimerkiksi Globalist, joka on kuitenkin aika benchmark 8B+. Ehkä Suomen vaikein reitti.

Muita projekteja?

Itä-Suomessa on yksi hieno vaikea köysiprojekti. Tosi jyrkkä ja vaikea. Olen sitä kokeillu yhden session verran ja sain suurimman osan muuveista tehtyä. Lopussa on kyllä erittäin vaikea kruksi, mutta siinäkin on joka tapauksessa otteet. Ehkä pitää menä sinnekin kesän reissun jälkeen roikuskelemaan.

Ja Sagittariuksen suora alku...

Monasti ilme summaa reissun onnistumiset ja epäonnistumiset @Matteo Pavana


Andyn koko tikkilista reissusta löytyy osoitteesta www.27crags.com

Andyä sponsoroivat: 
La Sportiva, Ambassador-page
Kiipeilyareena
Vandernet

Andy sosiaalisessa mediassa:
facebook
instagram

Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.

0 kommenttia :